Aamun Hesarissa oli ilokseni mielipiteeni, joka liittyy Hesarin kirjoitteluun kulttuurin rahoituksen koukeroista:
Apurahoitus vääristää terveen kilpailun taiteessa
Viime aikoina Helsingin Sanomat on nostanut esiin kultuurin ja taiteen rahoitukseen liittyviä näkökulmia. Artikkelissa 28.1 kerrottiin elokuvien rahoituksesta ja siitä kuinka jotkut elokuvat ovat saaneet tukea jopa satoja euroja katsojaa kohden.
Katsojaluvut, kävijä- ja lukijamäärät ovat selkeitä mittareita, joilla arvioidaan yksitäisen teoksen, taiteilijan, tuotannon tai esityksen onnistumista tai yleistä kiinnostavuutta. Kuvataiteen puolella museokävijät tilastoidaan, mutta pienemmistä yksityisnäyttelyistä ei statistiikkaa juuri löydy.
Näyttely on kuvataiteilijan työn keskeinen toiminto, jonka kautta rakennetaan uraa, esitellään teoksia ja yritetään ansaita toimeentuloa. Keskiverto näyttelyn kävijämäärät jäävät muutamaan sataan ja myyntikin on yleensä varsin vaatimatonta. Eli käytännössä myös monet taiteilijat "maksavat" jokaisesta näyttelyvieraastaan, kun taiteilijan kiinteät kulut ja näyttelyn kustannukset otetaan asianmukaisesti huomioon.
Tässä kohtaa hyväksi kehuttu apurahajärjestelmä asettaa taiteilijat hyvin eriarvoiseen tilanteeseen. On huomattavasti helpompaa tukea näyttelyvieraiden taide-elämyksiä apurahoitettuna kuin omista rahoistaan.
Apurahajärjestelmä tulisi laittaa reilusti täysremonttiin ja maksaa kaikille taiteilijoille samansuuruista tukea ammatinharjoittamisen perusedellytysten turvaamiseksi. Ja jos rahaa vielä tämän jälkeen riittää apurahoille, niin nämä rahat tulisi kohdentaa ei-kaupallisiin ja yleishyödyllisiin taidehankkeisiin.
Myyntinäyttelyn pitäjänä jokaisella taiteilijalla tulisi olla tasavertaiset lähtökohdat tavoitella menestystä taidemarkkinoilla. Miksi vääristynyt kilpailu sallitaan taidekentällä, vaikka muilla yhteiskunnan alueilla se on rangaistavaa?
Apurahoitus vääristää terveen kilpailun taiteessa
Viime aikoina Helsingin Sanomat on nostanut esiin kultuurin ja taiteen rahoitukseen liittyviä näkökulmia. Artikkelissa 28.1 kerrottiin elokuvien rahoituksesta ja siitä kuinka jotkut elokuvat ovat saaneet tukea jopa satoja euroja katsojaa kohden.
Katsojaluvut, kävijä- ja lukijamäärät ovat selkeitä mittareita, joilla arvioidaan yksitäisen teoksen, taiteilijan, tuotannon tai esityksen onnistumista tai yleistä kiinnostavuutta. Kuvataiteen puolella museokävijät tilastoidaan, mutta pienemmistä yksityisnäyttelyistä ei statistiikkaa juuri löydy.
Näyttely on kuvataiteilijan työn keskeinen toiminto, jonka kautta rakennetaan uraa, esitellään teoksia ja yritetään ansaita toimeentuloa. Keskiverto näyttelyn kävijämäärät jäävät muutamaan sataan ja myyntikin on yleensä varsin vaatimatonta. Eli käytännössä myös monet taiteilijat "maksavat" jokaisesta näyttelyvieraastaan, kun taiteilijan kiinteät kulut ja näyttelyn kustannukset otetaan asianmukaisesti huomioon.
Tässä kohtaa hyväksi kehuttu apurahajärjestelmä asettaa taiteilijat hyvin eriarvoiseen tilanteeseen. On huomattavasti helpompaa tukea näyttelyvieraiden taide-elämyksiä apurahoitettuna kuin omista rahoistaan.
Apurahajärjestelmä tulisi laittaa reilusti täysremonttiin ja maksaa kaikille taiteilijoille samansuuruista tukea ammatinharjoittamisen perusedellytysten turvaamiseksi. Ja jos rahaa vielä tämän jälkeen riittää apurahoille, niin nämä rahat tulisi kohdentaa ei-kaupallisiin ja yleishyödyllisiin taidehankkeisiin.
Myyntinäyttelyn pitäjänä jokaisella taiteilijalla tulisi olla tasavertaiset lähtökohdat tavoitella menestystä taidemarkkinoilla. Miksi vääristynyt kilpailu sallitaan taidekentällä, vaikka muilla yhteiskunnan alueilla se on rangaistavaa?
Kommentit