Siirry pääsisältöön

Osto-odotus

Jokin aika sitten tuli teeveestä dokumentti jossa kerrottiin Keniassa ja Namibiassa luonnonsuojelualueille villieläinten sekaan perustetuista ja osin paikallisten pyörittämistä pienistä hotelleista, jonne toivottiin vieraiksi turisteja euroopasta, usasta ja muista rikkaista maista. Ideana oli se että salametsästys ja eläinten tappaminen (myös nälkään) vähenee kun myös alueen heimot ymmärtävät luonnon arvon ja saavat siitä selvää rahallista hyötyä. Luonto on kuin pankki, jossa jokainen villieläin on talletus, korkoa kasvavaa pääomaa.

Sinänsä hyvä ajatus. Mutta ongelmiakin oli. Turisteille järjestettiin pieniä safareita erään karussa ympäristössä savimajoissa elävän pienen heimon luo. Esille oli laitettu kaikenlaista käsintehtyä matkamuistoa, pikku kudelmaa ja esinettä, joita vaaleaihoisten rikkaiden toivottiin ostavan runsainmäärin. Mutta krääsä ei oikein tahtonut kelvata näille pääosin jo paljon maailmaa nähneille keski-ikäisille matkaajille.

Ostamisen odotus oli käsinkosketeltavaa ja samoin se että hyvinvoiva länsimainen ihminen jolla jo on kaikkea yllinkyllin ei mielellään osta matkamuisto roipetta, vaan meluummin ostaisi jotain "kunnollista". Turistien mentyä köyhät kyläläiset olivat pettyneitä, kun vaalenpunaisille rikkaille ei mikään kelpaa. Myös turistit harmittelivat kun heille yritettiin myydä turhanpäiväistä moskaa ja heidän elämysretkensä hyvä fiilis katosi sen siliän tien.

Asetelmassa oli jotain hyvin tuttua. Jotain sellaista mihin olen törmännyt elämäni aikana monen monta kertaa. Muistan jo lapsuudesta kuinka isäni ateljeessa oli käynyt tauluostaja, joka oli vain "levitellyt rahojaan, esitellyt kallista kelloaan ja aikansa katseltuaan huristellut tiehensä kiiltävällä autollaan ostamatta mitään". Isältäni meni monta päivää toipua mielipahastaan ja siitä kuinka "toisilla sitä on rahaa vaikka kuinka mutta ei mitään ymmärrystä hyvän taiteen päälle. Hakekoon torilta taulunsa perkele!"

Vuosien varrella olen ollut mukana monenlaisissa näyttelytilanteissa ja yleensä tämä sama asia, eli odotus myynnistä, taloudellisesta onnistumisesta, on jollain tapaa läsnä. Asiasta ei puhuta kovin avoimesti, mutta kun taiteilijat keskenään keskustelevat, niin myyntiä jännitetään, sitä toivotaan ja tiettyjä ostovoimaisia vieraita odotetaan avajaisiin.

Pettymyksen aiheuttaa yleensä se että ennakko-odotus ei täyty ja tilannetta huonontaa taiteilijan kannalta myös se että taidetta ostetaan suomessa verraten vähän. Jos kaupanteko olisi jokapäiväisenpää, niin ostamisessa ja myymisessä ei olisi mukana niin paljon tunnetta, kuten nyt kun jokainen myyty teos on toimeentulolle hyvin tärkeä.

Tässä kohtaa me taiteilijat olemme hieman samassa asemassa, kuin turisteja odottavat kyläläiset. Jos myydä haluaa, niin myytävän tavaran vaan olisi hyvä olla sellaista että se kiinnostaa kaikennähneitä turisteja ja taulunostajia. Kokonaan eriasia siten onkin haluaako taiteilija tehdä taidetta periaatteella "tehdään sitä mikä myy." Käsityöläisen on tämä helpompi omaksua, mutta taiteessa tämä ei takaa ns."hyvää taidetta".

Kommentit

Hurmioitunut sanoi…
Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä. Hyvä vertaus. Milloinhan olisi/tulisi aika jolloin ihmiset ostaisivat taidetta samalla tavoin kuin vaikka merkkivaatteita? On sääli että valtaosa ihmisistä ajattelee taiteen olevan vain ylemmän luokan ja rikkaiden juttu,vaikk esim. hyvää grafiikkaa saa edullisesti. Materiaalikulutus voisi muuttua taiteen kuluttamiseksi.
Luovuksissa sanoi…
Se että "materiaalin kulutus voisi muuttua taiteen kuluttamiseksi" kuulostaa oikein hyvältä.

Grafiikka sopii aika monen kukkarolle, se on totta myös. Yleensä käy niin kun on ns. lama grafiikan myynti saattaa jopa lisääntyä kun muun taiteen myynti tyssää.

ja taiteilija on tavallaan "tuotemerkki", jos niin haluaa asian nähdä. Taiteessakin joillekin merkeille on kovasti kysyntää..
Anonyymi sanoi…
Parissa viimeisessä lauseessasi kiteytyy mielestäni aikamoinen taiteen dilemma; taiteen pitää olla hyvää mutta ei välttämättä myyvää. Jos 'myy liian hyvin' menettääkö silloin asemaa 'hyvänä taiteilijana'?
Saako taiteilija tienata? Vai onko hänen kohtalonsa tuottaa 'yhteistä hyvää' yli rajojen rahan koskematta?
Luovuksissa sanoi…
@Anonyymi

noinhan se on. Kun jokin tietty aihe menee helposti kaupaksi ja taiteilija alkaa tekemään näitä lisää myyntiin, niin silloin käy helposti niin että alkuperäinen ainutkertaisuus jää taustalle ja tilalle tulee toisto ja tuotteistaminen. Taiteen tuoreus häviää kun taiteilija toistaa itseään ja taiteilija muuttuu käsityöläiseksi leipoessaan samaa ankkaa tai latoa vuodesta toiseen...

Dilemma on vaikea koska "tienaaminen" edellyttää sitä että taiteilijan teoksia ostetaan laajemmin "suuremman" yleisön toimesta, mikä taas tarkoittaa aika perinteistä makua.... ja tämä taas ei ole kovin mielenkiintoista ainakaan minun mielestäni.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Museonäyttelymies

Kerran nuorten kanssa keskustellessa tuli selväksi, että osa työuraansa aloittelevista nuorista pitää joitakin työtehtäviä turhina "paskaduuneina" joita ei haluta tehdä. Esimerkkinä nousi esiin Tiger rihkama ketju , missä ei haluttu olla töissä. Näennäisestä liikkeen harjoittamasta viherpesusta huolimatta halpiskama ja muovirihkama edustivat nuorille turhaa kulutusta, jonka lisäämistä maailmaan ei haluttu edistää. Jyrkin asenne oli, että "mieluummin kadulla kodittomana kuin Tigerissa krääsää myymässä". Kyse oli siis eettisestä valinnasta, omilla teoilla maailmaan vaikuttamisesta. Tämä nuorten kanssa käyty taannoinen keskustelu muistui mieleeni viime uudenvuoden aattona kun olin Helsingin kaupungin teatterissa katsomassa Lisää saikkua, kiitos! näytelmää. Sitä katsellessa oli vaikea löytää perustetta miksi tämä kliseinen esitys oli ylipäätään tehty. Koin esityksen jonninjoutavaksi, turhaksi ajanhaaskaukseksi. Se oli teatteririhkamaa, krääsää johon osallistumista

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syö

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat