Osto-odotus

Jokin aika sitten tuli teeveestä dokumentti jossa kerrottiin Keniassa ja Namibiassa luonnonsuojelualueille villieläinten sekaan perustetuista ja osin paikallisten pyörittämistä pienistä hotelleista, jonne toivottiin vieraiksi turisteja euroopasta, usasta ja muista rikkaista maista. Ideana oli se että salametsästys ja eläinten tappaminen (myös nälkään) vähenee kun myös alueen heimot ymmärtävät luonnon arvon ja saavat siitä selvää rahallista hyötyä. Luonto on kuin pankki, jossa jokainen villieläin on talletus, korkoa kasvavaa pääomaa.

Sinänsä hyvä ajatus. Mutta ongelmiakin oli. Turisteille järjestettiin pieniä safareita erään karussa ympäristössä savimajoissa elävän pienen heimon luo. Esille oli laitettu kaikenlaista käsintehtyä matkamuistoa, pikku kudelmaa ja esinettä, joita vaaleaihoisten rikkaiden toivottiin ostavan runsainmäärin. Mutta krääsä ei oikein tahtonut kelvata näille pääosin jo paljon maailmaa nähneille keski-ikäisille matkaajille.

Ostamisen odotus oli käsinkosketeltavaa ja samoin se että hyvinvoiva länsimainen ihminen jolla jo on kaikkea yllinkyllin ei mielellään osta matkamuisto roipetta, vaan meluummin ostaisi jotain "kunnollista". Turistien mentyä köyhät kyläläiset olivat pettyneitä, kun vaalenpunaisille rikkaille ei mikään kelpaa. Myös turistit harmittelivat kun heille yritettiin myydä turhanpäiväistä moskaa ja heidän elämysretkensä hyvä fiilis katosi sen siliän tien.

Asetelmassa oli jotain hyvin tuttua. Jotain sellaista mihin olen törmännyt elämäni aikana monen monta kertaa. Muistan jo lapsuudesta kuinka isäni ateljeessa oli käynyt tauluostaja, joka oli vain "levitellyt rahojaan, esitellyt kallista kelloaan ja aikansa katseltuaan huristellut tiehensä kiiltävällä autollaan ostamatta mitään". Isältäni meni monta päivää toipua mielipahastaan ja siitä kuinka "toisilla sitä on rahaa vaikka kuinka mutta ei mitään ymmärrystä hyvän taiteen päälle. Hakekoon torilta taulunsa perkele!"

Vuosien varrella olen ollut mukana monenlaisissa näyttelytilanteissa ja yleensä tämä sama asia, eli odotus myynnistä, taloudellisesta onnistumisesta, on jollain tapaa läsnä. Asiasta ei puhuta kovin avoimesti, mutta kun taiteilijat keskenään keskustelevat, niin myyntiä jännitetään, sitä toivotaan ja tiettyjä ostovoimaisia vieraita odotetaan avajaisiin.

Pettymyksen aiheuttaa yleensä se että ennakko-odotus ei täyty ja tilannetta huonontaa taiteilijan kannalta myös se että taidetta ostetaan suomessa verraten vähän. Jos kaupanteko olisi jokapäiväisenpää, niin ostamisessa ja myymisessä ei olisi mukana niin paljon tunnetta, kuten nyt kun jokainen myyty teos on toimeentulolle hyvin tärkeä.

Tässä kohtaa me taiteilijat olemme hieman samassa asemassa, kuin turisteja odottavat kyläläiset. Jos myydä haluaa, niin myytävän tavaran vaan olisi hyvä olla sellaista että se kiinnostaa kaikennähneitä turisteja ja taulunostajia. Kokonaan eriasia siten onkin haluaako taiteilija tehdä taidetta periaatteella "tehdään sitä mikä myy." Käsityöläisen on tämä helpompi omaksua, mutta taiteessa tämä ei takaa ns."hyvää taidetta".