Eilen Kiasmassa oli teemapäivä tekijänoikeus-asioista ja netistä ja näihin liittyvistä asioista. Jotenkin jäi sellainen maku kaikesta kuullusta että samaa asiaa on jauhettu viimeiset 15 vuotta.
Netin ja avoimen koodin tai teoskuvien, teosten vapaan jatkojalostuksen kannalta paras taiteilija on kuollut taiteilija ja mielellään jo ennen ensimmäistä maailmansota kuollut taiteilija, niin että tekijän oikeudet ovat rauenneet. Nyt hengissä olevat taiteilijat eivät halua luovuttaa tekijänoikeuksiaan. Ja sillä joka haluaa jakaa teoksiaan vapaasti, on joka tapauksessa oltava rahoitus kunnossa.
Eräässä puheenvuorossa muistutettiin siitä kuin tavallisessa elämässä tienattu euro on netissä saman verran vaivaa nähden helposti vain yksi sentti. Eli toimeentulon kannalta netti on hyvin harvoin mikään todellinen ratkaisu.
Kuin pisteeksi iin päälle eiliselle huomasin äsken että tämän pitämini blogin nimi on tylysti omittu Turun yliopistoon liittyvän luovankirjoittamisen tukiyhdistyksen toimesta. Blogini on pyörinyt netissä jo vuosikaudet - tammikuussa 7 vuotta - ja on vakiinnuttanut asemansa blogimaailmassa. Sitä on siteerattu ja kommentoitu mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Eli kyse on jollain tapaa omaan julkiseen taiteilijapersoonaani liittyvä käsite. Luulisi että luovien kirjoittajien olisi imagonsa kannalta mukavampaa keksiä kerholleen ihan oma nimi eikä ottaa sitä minulta.

Kommentit