11.9.2019

Kaikki taide ei sovi yrittämiseen

Aamun Hesarissa oli kirjoitukseni, jolla kommentoin aiempaa mielipidesivujen kirjoitusta. Alkuperäisessä tekstissä, jonka Hesariin lähetin, oli mukana huomautus taidealan yrittämiseen liittyvästä kapulakielisyydestä, josta nostin esimerkiksi lauantaisen mielipidekirjoittajien yrittämisen perustan, joka on: ”taidelähtöisyys organisaatioissa tehtävässä vaikuttavuuteen tähtäävässä kehitystyössä”. Mitä hittoa tämä sitten mahtaa tarkoittaakaan? Jos yrittämisen lähtökohdat joudutaan määrittelemään näin kiemuraisesti, niin kannattaako edes ruveta koko hommaan? Tässä kuitenkin mielipiteeni:

Kaikki taide ei sovellu yrittämiseen

Mielipidesivulla kysyttiin (HS 7.9.), miksi taiteen alalla on niin vähän yrittäjyyttä. 

Ei ole olemassa mitään yhtenäistä taiteen alaa, jossa pätevät samat yrittämisen vaikeudet. Taide on kattotermi, joka sulkee sisäänsä kirjavan joukon erilaisia toimintoja, joilla ei pahemmin ole tekemistä keskenään. On taiteen aloja, joissa yrittäminen on luontevaa. Elokuvia tehdään lähtökohtaisesti erilaisten tuotantoyhtiöiden kautta. Arkkitehdeillä on toimistonsa, ja taideteollisuus linkittyy tavaroiden tuotantoon. Rakenteiden ja käytäntöjen vuoksi näillä aloilla ei ole sijaa ”vapaalle taiteelle”.

On myös taiteen aloja, kuten kuvataide, joissa vapaa taide on alan organisaatioiden ja näyttelytoiminnan perusta. Kuvataiteen pariin myös hakeudutaan halusta tehdä omaa taidetta vapaasti. Jos taiteilija ottaa askeleita yrittämisen suuntaan, tämä vapaus kaventuu. Asiakaslähtöinen tilausteos on eri asia kuin itseilmaisun tuotos.

Tilaustaiteen ja ylipäätään kuvataiteen markkinat ovat Suomessa niin pienet, että ne eivät riitä laajemmin elättämään taiteilijoita eivätkä markkinat kasva taiteilijoiden yrittämisen tuloksena. Kuvataiteessa yrittäminen (ammatinharjoittaminen) on jatkossakin vain yksi osa toimeentuloa, joka koostuu tyypillisesti sivutyöstä, apurahoista ja teosmyynnistä.

Pekka Hannula
taidegraafikko,
Espoo

Ei kommentteja: