2000-luvun alussa innostuin yhteiskehittelystä, jota ryhdyin soveltamaan tilausteosten tekemiseen. Nimesin taideteosten yhteiskehittelyn partnerismiksi vaimoni avustuksella yhteiskehittelyn hengessä. Ajatuksena oli tehdä tällä ”ismiksi” nimeämisellä pesäero tavanomaisen tuotekehittelyn parissa tapahtuvaan yhteiskehittelyyn. (Yhteiskehittely on professori Yrjö Engeströmin vastine englannin co-creation termille ja siinä on kyse asiakkaan mukaan ottamisesta, sitouttamisesta tuotteen tai palvelun kehittelyyn.)Partnerismi herätti aikanaan mukavasti huomioita ja kävin asian tiimoilta pitämässä monenlaista puhetta ja luentoa. Ajatuksena oli myös perustaa taiteilijaryhmä ismin ja taiteilijan yrittämisajatuksen ympärille, mutta asia ei edennyt manifestia ja alkutapaamisia pidemmälle. Syynä oli lähinnä oma passiivisuuteni ja se, että partnerismin ajatus jää mielestäni liian kapeaksi, jos se liittyy pelkästään taiteilijayrittämiseen, kuten tuossa vaiheessa itselläni. Partnerismi on tilaustaidetta laajempi asia.
Tein tuolloin teoksia yrityksille ja järjestöille etupäässä kollaasitekniikalla, jonka puitteissa oli mahdollista hyödyntää kaikenlaista asiakkaalta saatua materiaalia. Syntyi lukuisia tilausteossarjoja taidelahjoiksi ja yksittäisiä teoksia erilaisiin tiloihin. Kaikissa lähtökohtana oli yhteiskehittely, josta yritin saada asiakkaat ensin kiinnostumaan.
Joillakin kerroilla yhteiskehittely asiakkaan kanssa jäi pienimuotoiseksi, eli usein se oli vain kertaluontoinen tapaaminen ja keskustelu asiakkaan toiveista ennen työn aloittamista. Tällöin työ ei poikennut paljoakaan tavanomaisesta tilaustyöstä. Osassa asiakas taas tuli aidosti mukaan kehittelyyn, ideoi, keskusteli ja toimitti erilaisia materiaaleja kollaaseja varten. Näissä yleensä ensimmäinen tehty työ johti seuraavan teoksen tai teossarjan tekoon, jota (yhteiskehittelyn) hengessä hieman jatkojalostettiin.
Kokemukseni mukaan yhteiskehittely jatkuu saman (yritys)asiakkaan kanssa tyypillisesti muutamien eri tilausten ajan. Joissakin tapauksissa asiakassuhde voi kestää pidempään. Itse olen tehnyt (ja yhä teen) muutamille yrityksille teossarjoja noista alkuajoista lähtien.
Syitä yritysasiakkaan innon loppumiseen ovat yleensä henkilöstövaihdokset, fuusiot ja suhdannevaihtelut (joita kaikkia tapahtuu yritysmaailmassa usein). Kun tutut henkilöt, joiden kanssa asiaa on aiemmin hoidettu, vaihtuvat uusiin, on yleensä aloitettava asian rakentelu alusta. Taideasioihin välittömästi vaikuttavia asioita ovat yrityksen huono tulos, säästötoimet, laskusuhdanne tai lama. Itselleni kävi 2008 alkaneen laman seurauksena vuonna 2009 niin, että kaikki yhteiskehittelyhankkeet menivät jäihin ja vakioasiakkaatkin empivät tilauksiaan. Tuohon lamaan loppui pelkän taiteen varassa olemiseni, eli päätoiminen taiteilijayrittäjyyteni ja siitä lähtien minulla on ollut osa-aikainen sivutyö toimeentuloani turvaamassa.
Uskon kuitenkin edelleen, että partnerismissa on potentiaalia ja että se on hyvä väline tilaustöitä etsivälle ja tekevälle taiteilijalle. Itse koin kaikkein vaikeimmaksi asiakkaiden etsimisen, joka käytännössä oli partnerismin, yhteiskehittely -ajatuksen esittelyä asiakkaalle. Yksinkertaisesti väsyin tähän liittyvään yrittämiseen ja myyntityöhön. Silloin kun partnerismi liittyy taiteilijan yrittämiseen, kyse on asiakassuhteen rakentamisesta, asiakkaan tyytyväisyydestä, teosten evoluutiosta kehittelyn tuloksena ja paremmasta toimeentulosta taiteilijalle.
Mutta partnerismin ei tarvitse olla sidoksissa vain tilaustaiteeseen. Mikään ei estä sen soveltamista tavanomaisessa taiteessa ja saada näin nostetta tekemiseen toisten ihmisten luovuudesta. Periaatteessa taiteilija voi yhteiskehitellä teoksia kenen kanssa tahansa. Myös oppilas-opettaja -suhteessa teokset voivat syntyä enemmän tai vähemmän yhteiskehitellen, jos tälle annetaan tilaa.
Laajemmin ajateltuna partnerismissa, yhteiskehitellyssä taiteessa, on mahdollista yhdistää useamman ihmisen luovuutta samaan teokseen ja tämä on asiassa kaikkein hienointa. Siksi uskon, että partnerismilla on taidekentällä oma paikkansa.
Kommentit