Siirry pääsisältöön

Mitä jää jäljelle?

Viherlaakson koulusta kaakkoon sijoittuvalla tontilla seisoi aikoinaan Albert Wikbergille kuuleneita rakennuksia. En muista milloin purettiin se lähinnä nykyistä kävelysiltaa ollut vanha rakennus, jossa Wikberg aloitteli verstastoimintaansa, joka sitten laajeni ja siirtyi isompiin tiloihin Turuntien varteen. Mutta kaksi muuta rakennusta työnnettiin nurin melko tarkkaan 40 vuotta sitten keväällä 1981, jolloin otin niiden purkamisesta muutaman kuvan. Ensimmäisessä kuvassa on tontin pohjoisimmassa kulmassa ollut pieni rakennus, jonka taustalla näkyy Viherlaakson koulu silloisessa olomuodossaan. Nyt tuo koulukin on purettu ja korvattu uusilla rakennuksilla.

Seuraavassa kuvassa näkyy purkujätteen takaa Viherlaakson terveysaseman nurkka. Pienenkin talon rakentaminen ottaa aikaa useita kuukausia, mutta purkuun tarvitaan vain muutama päivä. Se miten ympäristö muuttuu tapahtuu joskus näenneäisen hitaasti. Silti ajan myötä ympäristö muokkautuu ihan erinäköiseksi kuin se oli joskus ennen. Se joka palaa vuosikymmenten jälkeen kotiseudulleen saattaa hämmentyä kuinka vieraalta kaikki näyttää.
Jokaisella rakennuksella on oma elikaarensa. Se rakennetaan johonkin tiettyyn paikkaan. Sitä asuvat tietyt ihmiset tarinoineen. Ihmisiä syntyy ja kuolee. Asukkaat vaihtuvat ja muuttavat. Tontteja ostetaan ja myydään ja taloja vuokrataan. Jossain vaiheessa rakennus tulee kuitenkin tiensä päähän ja se puretaan. Tämän talon kohtalo sinetöitiin jo reilu kymmenen vuotta aiemmin kun sen viereen rakennettiin vilkas Viherlaaksontie. 

Myös muisti muuttuu ja muovautuu. Siihen sulautuu todellisuuden lisäksi mielikuvia toisten kertomuksista, muista paikoista ja tapahtumista, jotka ovat tapahtuneet ihan jossain muualla. Onneksi muistin tueksi jää joskus valokuvia, joista voi nähdä miten asiat ovat olleet. Nykyisin tontti on metsittynyt ja sen pusikoiden kätköissä "puistobaarissa" juodaan Alepasta haettua olutta. 

Kommentit

Unknown sanoi…
Nyt vasta löysin tämän jutun mielenkiintoisine kuvineen.Tuttuja lähikulmia ja ajatuksia herättävää dokumentointia, kiitos!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat...

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expans...

Vilho Penttilän huvilan naispatsaat Viherlaaksossa

Viherlaakson rantatien varrella, (Viherlaaksonranta 8) paikassa jossa nykyisin on hoivakotikiinteistö, oli aikoinaan kaunis huvila torneineen. Sen rakennutti itselleen arkkitehti Vilho Penttilä 1900-luvun alussa. Penttilä ammuttiin punaisten toimesta sisällissodassa epäiltynä aseiden salakuljetuksesta. Dora vaimo joutui myymään huvilan, Villa Penttilän, joka päätyi uuden omistaja kuoltua vakuutusyhtiö Suomi-Salaman työntekijöiden virkistyskäyttöön. Tuossa käytössä huvila palveli aina 1960-luvun alkuun. Huvila oli pystyssä vielä 60-luvun lopulla, jolloin Viherlaakson rannan kerros- ja rivitalojen rakentaminen oli saatu päätökseen. Tuolloin se oli jo pahoin rapistunut. Viimevaiheessaan ennen purkamista se oli satunnaisten majailijoiden käytössä ja toimi lasten sokkeloisena leikkipaikkana. Muistan itsekin linnamaisen rakennuksen hyvin ja olen myös käynyt muutaman kerran rakennuksessa "seikkailemassa". Sisällä  paikat oli tärvelty ja sekalaista roinaa levitelty joka puolelle. Hu...