Luovuksissa

Näin vuodenvaihteessa monet miettivät tulevaa vuotta ja sitä mitä voisi tehdä jatkossa toisin. Uudenvuoden lupauksia annetaan ja parempaa toivotaan. Unelma onnellisemmasta (tai laihemmasta) elämästä nousee taas pintaan, kuin sesongit vuoden kierrossa. Mutta mikä on unelma, mitä tarkoittaa unelmoida? Asiaa pohtiessani rupesin miettimään, että voisiko unelmoinnissa olla kyse myös eräänlaisesta mielikuvaharjoittelusta? Uudenvuoden lupauksissa teemme mielikuvaharjoituksen pintapuolisesti, kertaluontoisesti ja siksi nämä lupaukset yleensä kariutuvat. Mutta jos oikeasti haluaa muuttaa elämäänsä, niin tulisiko unelmointi ottaa oikein tavaksi ja tehdä "pitkäkestoista mielikuvaharjoitusta" läpi vuoden ja vaikka koko elämänsä ajan? Riippua siis sitkeästi kiinni unelmassaan, kunnes se toteutuu tai kuolo korjaa. Asiahan on tuttu urheilun maailmasta, jossa suuresta tavoitteesta, "voittojen voitosta", unelmoidaan ja sitä visualisoidaan mielessä säännöllisesti erilaisten rentoutus...

Taiteen määrittely on ongelmallista. Vastausta kysymykseen "Mitä on taide?" ei löydy yksiselitteisellä tavalla. Tätä on kyllä yritetty ja monesta suunnasta. Taidetta voidaan esimerkiksi yrittää hahmottaa teoksesta käsin. Tällöin lähdetään siitä, että taidetta on kaikki se joka taiteelta näyttää. Teoslähtöinen määrittely on melko ongelmatonta perinteisen taiteen suhteen, mutta se ei oikein toimi silloin kun museossa esitetään taiteena ilmapalloja. Tarvitaan muunlaista lähestymistapaa. Apuun rientää taiteilijalähtöinen ajattelu, jossa taiteena pidetään kaikkia niitä taide-esineitä ja tapahtumia, jotka ovat taiteilijan tekemiä. Eli se minkä taiteilija signeeraa on taidetta. Tämä lähestyminen vie taas ongelmiin siinä kuinka oikea taiteilija määritellään. Voiko taiteilija olla kuka tahansa, joka itseään taiteilijana pitää vai ei? Ja miten erottaa aito taiteilija väärästä? Riittääkö Unescon taiteilijan asemaa koskeva suositus tekemään kenestä tahansa taiteilijana itseään pitävästä...

Ateljeen pöydällä grafiikan työ odottaa taulunostajaa, jonka pitäisi noutaa teos lähiaikoina. Taulunostaja on termi, jota taiteilijoiden parissa käytetään varsin yleisesti. Se on sopivan neutraali ilmaisu, jolla pidetään kaupallisuus ja rahan taidetta saastuttavat vaikutukset piilossa. Ostajasta puhuminen tekee taiteilijasta ikäänkuin kaupallisuuden viattoman uhrin, joka joutuu, itsestään riippumattomista syistä, ostotoimenpiteiden kohteeksi. Tosi taidetta ei myydä, ainakaan aidon taiteilijan itsensä toimesta. Tosi taidetta yksinkertaisesti ostetaan. Asiakkaasta puhuminen on taiteilijalle haitallista, sillä asiakkuus tuo mukanaan kaupallisuuden koko repertuaarin: myynnin, markkinoinnin ja mainostamisen. Ja nehän vasta ovatkin taiteilijan imagolle haitallisia. Siksi taiteilijalla ei ole asiakkaita, vaan hänen "taiteellaan on ystäviä". Ja sitten kun ystävyydet syvenevät, syntyy taulunostajia. Mainontaa taiteilija ei myöskään tee. Hän on vain "esillä" tai "järje...

Joskus yli kolmekymmentä vuotta sitten kun olin teini, niin lähes "kaikki" aikani kului valokuvauksen ja judon parissa. Judossa oli kyse kilpajudosta, jossa ei pärjää pelkällä tekniikalla ja tatamin pöllyyttelyllä, vaan lisäksi piti hankkia raakaa voimaa. Niinpä meillä oli muutamia paikkoja, joissa luuhasimme tekemässä erilaisia voimaharjoitteita. Töölön kisahalli oli tuolloin avattu ja Ruskeasuon hallissa oli myös hieno sali, oikea painonnostajien harjoitussali, jossa satunnaisesti piipahtelimme. Ja kerran juuri tuolla painonnostoseura Herakleen salilla olessamme kiinnitin huomioni vanhaan mieheen. Hänellä oli ikää ehkä 70, harmaan-valkonen tukka ja vartalo jänteikkään sitkeä kuin ylirääkätyllä ajokoiralla. Yläosa paljaana mies käyskenteli edestakaisin salin lattiaa jalassaan voimistelioiden vartalon myötäiset housut. Salin takaosassa oli leuanvetotanko, jossa mies kävi tempomassa aina muutaman leuan kerrallaan ja jatkoi sitten kävelyään käsiään ravistellen. Hän varmaan huom...

Individualismi voi muodostua luovuuden esteeksi Äkkiä katsottuna väitteeni voi kuulosta hieman ristiriitaiselta, kuuluuhan luovuuteen tietty ripaus itserakkautta - minun ideani, minun taiteeni, itseilmaisu jne. Mutta tosiasia kuitenkin on, että nykyinen yksilön korostaminen ja omavoimaisuuteen pyrkiminen, voi jossain vaiheessa muodostua todelliseksi esteeksi luovuudelle. Jos kokoajan etsii parempaa ja laadukkaampaa elämää, kaiken maailman itsensäkehittämisharjoituksin, niin siinä tuohussa muuttuu pikkuhiljaa "viisaaksi". Ja viisaalla taas on vastaukset valmiina tai ainakin tieto siitä mihin suuntaan uintiliikkeitä nyt tulisi ottaa. Kun tavoitteena on elämänhallinta ja itsensäjohtaminen onneen tai menestykseen, niin silloin joutuu väkisin tilanteeseen, jossa asioille on laitettava nimet ja määritteet. Näin se menee, sillä ilman tietoa siitä mitä mikäkin on, ei näitä asioita voi hallita tai hyötyä niistä niinkuin haluaa. Ja niin leimasin käy ja ihminen määrittelee ja aikatau...

Tutkin tänään sivustoa The Web Gallery of Art , jossa on aika mukavasti kuvaa vanhojen mestareiden teoksista. Sivuilta löytyy kaikenlaista teoskuvaa ja myös luonnospiirroksia joita ei välttämättä pääse edes paikanpäällä museoissa katsomaan ja vaikkapa tämä Abraham Bossen vedos vuodelta 1642, jossa painetaan taidegrafiikkaa.

Yksi asia jonka tajuaminen auttaa suuresti luovuuden (ja monen muunkin asian) kanssa on se että ymmärtää ettei oikeasti ole kiire mihinkään. Kiire nimittäin on yksi pahimpia luovuuden vihollisia, sillä se tuo mukanaan stressin. Ja sressi taas jonkinlainen pelon johdannainen ja pelko taas on se voima mikä lamauttaa kaiken niin ettei päässä pyöri enää mitään muuta kuin silmämunat. Ja taiteilijalla (ainakin minulla) stressiä aiheuttaa huoli selviytymisestä, eli suomeksi sanottuna elatuksen murheet. Näinä aikoina, kun jokapäivä tulee huonoja talousuutisia ja tuon tuostakin kerrotaan kuinka talous pysähtyy kuin seinään, niin mieleen hiipii väkisinkin aavistus, että taiteilijat tulevat joutumaan lähitulevaisuudessa aika tiukoille. Asia on nimittäin niin - ja tämä tiedän kokemuksesta - että kun taloudessa aletaan etsiä säästökohteita ja vyönkiristyksiä, niin taide on se mistä tingitään aivan ensimäisten asioiden joukossa. Veikkaukseni on että seuraavina vuosina (jos talous todella sukeltaa, ...

Tässä pari kirjaa, joista on hyötyä jokaiselle joka haluaa hahmotella ihmisvartoa paperille epätavallisiin asentoihin ja kuvakulmiin. Englantilaisen valokuvaajan Eadweard Muybridgen (1830-1904) kuvasarjat vartalon liikkeestä ovat tarjonneet minulle silloin tällöin oivallista apua grafiikan aiheita miettiessäni. Niiden tutkiminen, yhdessä croquis piirrosten kanssa, auttaa hyvin ymmärtämään miten lihaksisto rakennetaan silloin kun hahmo täytyy laittaa johonkin tiettyyn asentoon. Yleensä toimin hahmottelussa seuraavasti. Ensin piirrän asian puhtaasti päästäni. Sitten plärään croquispiirroksia ja mietin yhdessä Muybridgen kanssa voisiko hahmoja vielä tarkentaa ja rakentaa jotenkin paremmin. Mielestäni parhaat Eadweard Muybridgen kirjat ovat jo vuonna 1955 ja 1957 ensipainoksin julkaistut ja yhä myynnissä olevat: The Human Figure in Motion ja Animals in Motion (Dover Publications). Tekemällä Muybridge-kuvahaun saa asiasta myös aika hyvän käsityksen, mutta kattavammin kuvaa löytyy kirjo...

Marraskuuta pidetään vuoden synkimpänä aikana. Sana marras tarkoittaa Nykysuomen Sanakirjan (vuodelta 1966) mukaan kuollutta, kuolleen kaltaista, hedelmätöntä karua maata. Joten ei ihme, jos marraskuu ahdistaa. Ja varsinkin kun muistelee millaista oli viime talvena, jolloin marras-aikaa kesti aina kevääseen saakka. Tammikuussa mm. haravoin pihalla. Mutta kyllä marraskuussakin värejä näkyy. Siitä todisteena tämä pari-kolme viikkoa sitten (ennen lumipyryä) kuvattu Kauniasten Työväenakatemian aidan päällinen kasvustoineen. Pienimuotoista, mutta ihan komeaa väreilyä.

Lainaan tähän kuvan Elisen blogista, joka taas on ottanut se jostain muualta. Kuka lienee ollut kuvaajana taidekoulussa vuonna 1948. Taiteessa otetaan kantaa ja tuodaan keskusteluun yhteiskunnallisia epäkohtia ja ajankohtaisia kysymyksiä. Muutama viikko sitten Lens Politica -festivaalien tiimoilta Kiasman edustalle kipattiin lumikasa, jonka tarkoituksena oli olla ilmasto- ja ympäristöpoliittinen taideteos. Lumikasa-teoksen lyhyt elämä katkesi, kuin kananlento, talven ensimmäiseen lumipyryyn. Toki sanomaa pitää olla, sillä ilman sitä taide jää helposti kulttuurikoristeeksi, jonkinlaiseksi henkiseksi seinätapetiksi. Yksi asia kuitenkin unohtuu ja tämä on nimenomaan kuvataiteen ongelma. Se että hyvään taiteeseen kuuluu se tosiseikka, että teoksen tulisi olla myös hyvin tehty. Että se on toteutettu taiten, niin että vaikkei teoksen sanomaa edes tajuaisi, niin silti teos koetaan mielenkiintoisena myös aikojen kuluttua. Hyvä taide kestää aikaa ja puhuttelee katsojaansa vielä vuosikymmente...