Taiteella verkko-ongelmia

Aamun lehdessä oli jälleen mielipidekirjoitukseni, joka liittyy taiteen läsnä-oloon verkossa, jonne taidetta Hesarin Jussi Pullisen kolumnissa kaivatataan lisää. 

Vanhentunut apurahajärjestelmä ei innosta taiteilijoita verkkoon

Helsingin Sanomien uutispäällikkö Jussi Pullinen kosiskelee taidetta internettiin (HS 9.5.), mutta on saanut taiteilijoilta rukkaset. Pullinen kirjoittaa: "harrastelijoiden töitä - laadukkaitakin - on verkko pullollaan, mutta ammattilaisten töitä saa hakemalla hakea." 

Syy torjuvaan suhtautumiseen kulminoituu ammattitaiteilijoiden toimeentuloon ja verkon taidetta latistavaan vaikutukseen. 

Kun kuvataiteen teos kutistetaan älypuhelimen näytölle, niin orginaalin teoksen ja aidon esityspaikan tunnelma katoaa samaan tapaan kuin laaja kirjallinen tieto kuihtuu tweet-fraasiksi. Miksi taiteen pitäisi olla jotenkin syvemmin läsnä verkossa, kun muutkaan elämän alueet eivät kykene netissä tekemään muuta kuin raapimaan pintaa tai viihdyttämään?  

Taide on jo nyt osa verkon- ja mediamaailman yhteisöllistä viihdettä siltä osin kuin se on ylipäätään mahdollista. Se, että taiteilija on netissä ei tarkoita sitä, että hänen taidettaan olisi oikeasti edes mahdollista kokea verkossa, muuten kuin jonkinlaisena sähköisenä esitteenä. 

Ongelmana on myös raha. Kun kuvataiteen puolella taiteilija ansaitsee omalla taiteellaan keskimäärin vain muuta satasia kuukaudessa, niin miksi ihmeessä hänen pitäisi vielä sen lisäksi kyhätä nettitaidetta ilmaiseen jakoon? 

Apurahoista voisi toki olla apua tässä, mutta 60-70 luvulta peräisin oleva järjestelmä on vahnentunut ja saattaa ammattitaiteilijat hyvin eriarvoiseen asemaan keskenään esim. näyttelyn pitäjinä.  Työn ja toimeentulon näkökulmasta nykyinen apurahajärjestelmä on epäreilu ja eikä se oikein sovi tasa-arvoiseen, oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan.  

Apurahajärjestelmä tulisikin päivittää ajantasalle. Kaikkien ammatikseen taidetta tekevien tulisi saada samansuuruinen, vaikka pienikin, tuki toiminnalleen. Tämä varmasti myös toisi uutta nostetta myös taiteen näkyvyyteen verkossa.  

Taidepuhe on sisäpiiriretoriikkaa

Aamun Hesarissa oli jälleen mielipidekirjoitukseni. Tällä kertaa asiaa - tai asian vierestä - ajankohtaisesta "pöllipino galleriassa" keskustelusta:

Taidepuhe on sisäpiiriretoriikkaa

Gal­le­riaan tuo­tu pöl­li­pi­no kir­voit­taa kom­ment­te­ja tai­teen ole­muk­ses­ta. Kes­kus­te­lu tai­taa ol­la ta­val­li­sen ve­ron­mak­sa­jan nä­kö­kul­mas­ta jou­ta­vaa.

Ai­vo­jump­pa tai­de­teo­rioi­den pa­ris­sa on lä­hin­nä hy­vin­voin­ti­yh­teis­kun­nan mar­gi­naa­lis­sa ta­pah­tu­vaa ylä­luo­kan si­sä­pii­ri­re­to­riik­kaa, jo­hon to­ki myös tai­tei­li­jat osal­lis­tu­vat. Kes­kus­te­lua sii­tä, on­ko kei­sa­ril­la vaat­tei­ta vai ei, ei vält­tä­mät­tä ole tar­koi­tet­tu jo­ka­mie­hel­le, vaan ky­sees­sä on ken­tän si­säi­nen pu­he.

Kai­vat­tai­siin sel­viä kan­nan­ot­to­ja sii­tä, on­ko tai­tei­li­jan työs­ken­te­ly tai tai­de hy­vää vai huo­noa, ja mik­si. Eläm­me niin ko­vin su­vait­se­vai­sia ai­ko­ja, et­tei mis­tään sa­no­ta juu­ri mi­tään kriit­tis­tä. Tar­vet­ta oli­si ku­va­tai­teen Sep­po Hei­kin­hei­mol­le.

Näyt­te­lyn kri­tiik­ki (HS Kult­tuu­ri 13. 3.) tar­joaa esi­mer­kin. Sii­nä in­toil­laan "teos­ten luon­nol­li­suu­den ja kei­no­te­koi­suu­den vä­li­ses­tä dis­so­nans­sis­ta" ja ker­ro­taan, kuin­ka "tai­tei­li­jat tut­ki­vat näyt­te­lys­sään ti­la­ko­ke­muk­sen eh­to­ja se­kä di­gi­taa­li­tek­nii­kan suh­det­ta pe­rin­tei­siin tai­teen esit­tä­mi­sen ta­poi­hin".

Tä­män­kal­tai­nen pu­he ja tai­tei­li­joi­den hö­pö hö­pö -tut­ki­muk­set "vä­räh­te­le­vät" vain sii­hen mal­liin, et­tä tuk­ki­pi­no­ja esi­te­tään myös vas­tai­suu­des­sa har­voil­le ja va­li­koi­duil­le kat­so­jil­le.

Galleriamyyntiin saatava pelisäännöt

Aamun Hesarissa oli ilokseni mielipidekirjoitukseni:

Galleriamyyntiin saatava pelisäännöt

Muu­ta­mil­le "am­mat­ti­tai­toi­ses­ti hoi­de­tuil­le" gal­le­rioil­le kes­kit­ty­neet tai­de­os­tot pu­hut­ta­vat (HS Mie­li­pi­de 15. 2.).

Näin tai­tei­li­jan nä­kö­kul­mas­ta Suo­men gal­le­ria­kent­tä on var­sin se­ka­va. Alal­la on kir­ja­va jouk­ko mo­nen­lai­sia toi­mi­joi­ta. Gal­le­rioi­ta pyö­ri­tel­lään jär­jes­tö-, tai­tei­li­ja-, yh­dis­tys-, kun­ta-, myyn­ti- ja vuok­ra­ve­toi­ses­ti. On tal­koo­mei­nin­kiä, har­ras­te­lua se­kä am­mat­ti­mais­ta ja puo­li­am­mat­ti­mais­ta yrit­tä­mis­tä.

Ku­ka ta­han­sa voi pe­rus­taa gal­le­rian Suo­mes­sa il­man sen kum­mem­paa tai­de­asioi­den tie­tä­mys­tä tai tun­tu­maa tai­de­kent­tään ja tai­tei­li­joi­den te­ke­mi­siin.

Alal­le tar­vit­tai­siin ki­peäs­ti ylei­nen "työeh­to­so­pi­mus" tai­tei­li­joi­den ja gal­le­rioi­den vä­lil­le. Täs­sä so­pi­muk­ses­sa mää­ri­tel­täi­siin sel­keät pe­li­sään­nöt, joi­den puit­teis­sa toi­mi­taan. Ny­kyi­ses­sä toi­min­ta­ym­pä­ris­tös­sä käy yleen­sä niin, et­tä köy­hin osa­puo­li eli tai­tei­li­jat hä­viä­vät eni­ten tai jo­pa mak­sa­vat ko­ko lys­tin.

Tä­tä odo­tel­les­sa on hie­no asia, et­tä Kias­ma os­taa teok­sia myös suo­raan tai­tei­li­joil­ta il­man vä­li­kä­siä.

Ylioppilasteatterin Give Me Back My Son esityksessä

Kävin eilen katsomassa Ylioppilasteatterissa Give Me Back My Son!  esityksen. Tyttäreni aloitti syksyllä YT:ssä yhtenä uutena näyttelijänä ja tämä oli tuoreen porukan ensimmäinen koitos.  Tästä syystä katselin esitystä erityisellä mielenkiinnolla.

Se oli ihan hyvä veto.  Nuoruuden innolla läpiviety esitys. Joskin siinä oli - varsinkin ensimmäisellä jaksolla - hieman liikaa ylimääräistä ilmaa, nukahtelua, pienoista toistoa. Mikä tarkoittaa liikaa pituutta. Mutta kaiken kaikkiaan kelpo esitys, josta ei myöskään puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Kohtauksessa, jossa elektroniikkakorjaaja paiskoo hajalle printterin reippaalla apinanraivolla, jäin miettimään hieman työturvallisuutta. Rytinässä printteri levisi pieninä paloja laajalle alueelle ja näyttelijätär sai ikävästi vuotavan haavan sormeensa. Vaikka sotkuja siivoiltiin ja imuroitiin esityksen aikana ja tauolla, niin silti näin katsojana hieman huolestuin näyttelijöiden puolesta, kun osa juoksenteli paikalla paljain jaloin ja toisia raahattiin areenalla sinne tänne. Tämä hieman häiritsi esityksen katsomista. Katsojan tehtävä on katsoa, seurata ja nauttia esityksestä, eikä huolestua näyttelijöiden terveydestä.

Esityksessä pohdittiin myös taiteen olemusta. Alun verkkokaupan työntekijöiden keskustelu käsitetaiteesta, siitä kuka on taiteilija ja extemporee taidevideon teko;  nämä nostattivat odotuksia että asiassa päästään kohta todella mielenkiintoisille vesille. Homma sitten pikkuhiljaa hyytyi kliseeksi kun näyttämölle ilmestyi pari käsitetaiteilijaa ottamaan tilaa taiteellaan haltuun.

Jäin miettimään mikä taidelaji voisi sopia näyttämölle, niin että homma toimisi ja olisi yleisöllekin mielenkiintoisempaa seurata. Käsitetaiteilijoiden työstentely kun on vähän sellaista hiljaista pohdiskelua, jossa työprosessin mielenkiintoimmat asiat tapahtuvat taiteilijan pään sisällä, mikä ei sinänsään ole katsojalle mitenkään kiinnostavaa, ellei sitten taidepohdintaan ja dialogiin saada oikein kunnolla terävyyttä.
Yksi taideajatus joka voisi toimia näyttämöllä on ns. kyhäelmätaide eli bricollage jossa taideteos kyhätään ihan mistä tahansa tilanteessa saatavilla olevista materiaaleista.  Jos halutaan vähän rajumpaa otetta niin apua löytyy vaikkapa action painting  tai butohin suunnasta. Butoh on japanilainen vapaamuotoinen hetkeen inspiroitu tanssi, performance, jota usein yhdistellään tavanomaisen maalauksen kanssa erilaisissa esityksissä ja se tulee joskus varsin lähelle action painting meininkiä.

Kolmas asia jota jäin miettimään oli katsomon pienuus. Nyt käytössä ei ollut paikat kuin muutamalle kymmenelle katsojalle, kun osa katsomosta on uhrattu mikseripöydälle. Tämä oli mielestäni sääli kun esitykselle soisi enemmän yleisöä.

Kuva Ylioppilasteatterin juliste näytelmästä 

Pikku palkinto Pilsenistä

Yksi tämän syksyn iloinen uutinen oli se että meditatiivinen piirros huomioitiin  kovatasoisessa Pilsenin kansainvälisessä piirrustus biennaalissa kunniamaininnan tapaisella. Se pääsi jyryn valitsemalle muutaman huomionarvoisen teoksen listalle. (Short list / Drawing of Exellent Quality)

Mukavaa tulla huomioiduksi näin. Piirros on syntynyt täysin taide henkisenä harjoituksena -ajatuksen pohjalta.

Oheinen pieni kuva ei tee täyttä oikeutta isokoiselle 100x70cm, detaljeja täynnä olevalle tussipiirrokselle.

Parhaillaan yritän viedä ajatusta taidegrafiikkaan. Ongelmana on vähän ollut se että taidegrafiikan runsaat työvaiheet hieman syövät meditatiivisuutta ja flow meininkiä työskentelystä, mutta eiköhän tähän jokin toimiva systeemi vielä löydy.

Taiteellinen laatu on löysä käsite

Tässä tämänpäiväisessä Hesarissa ollut mielipiteeni. Hesari oli hieman editoinut tekstiä ja oli typistänyt apinoiden tekemiä töhry-maalauksia kohdan pelkäksi töhrymaalauksia, mikä leikkaa hieman terää ja ajatusta tekstistä. Tässä alkuperäinen editoimaton versio. Tekstin alkusysäys Helsingin Barokkiorkesteriin liittyvä maanantainen mielipide:


Taiteellinen laatu on löysä käsite

"Taiteellinen laatu" on epämääräinen käsite, jota toistuvasti käytetään perusteltaessa erilaisia kulttuuriin liittyviä pyrkimyksiä. Viimeksi 12.11 mielipidepalstalla vaadittiin taiteellista laatua tukipäätösten kriteeriksi ja perusteltiin kuinka "omien tulojen suuri määrä kertoo orkesterin korkeasta taiteellisesta laadusta". 

Ehkä näin on barokkimusiikin kohdalla, mutta kuvataiteen alueella yleisön kiinnostus ja rahavirrat eivät korreloi "taiteellisen laadun" kanssa. Taidehuutokaupoissa on myyty ns. arvotaiteen seassa apinoiden tekemiä töhry-maalauksia hintoihin joista useimmat kuvataiteilijat voivat vain unelmoida ja riittävä julkisuudessa keikistely lisää yleisön kiinnostusta lähes kenen tahansa taiteilijan tekemisiin.

Usein keskusteluissa "taiteellinen laatu" tarkoittaa että jokin teos on teknisesti kestävästi, ammattitaitoisesti toteutettu. Tässä ei kuitenkaan välttämättä ole kyse taiteesta. Myös monen kopiot tai väärennökset tehdään varsin taitavasti. 

Kun "taiteellisesta laadusta" puhutaan, niin olisi tietysti hyvä tietää mitä taide ylipäätään kunkin puhujan mielestä on. Tarkoitetaanko taiteella perinnetietoista osaten tehtyä esitystä vai onko kyseessä uuden etsiminen ja vanhan ajattelun kyseenalaistaminen vai jotain aivan muuta?

Mitä taide on?

Monipuolisia näkökulmia ja vastauksia kysymykseen Mitä on taide? löytyy juuri päivitetyltä sivulta tästä linkistä. Sivu on yksi kotisivujeni luetuimmista. Paivittäin sivulla piipahtaa vähintään muutamia vieraita.

Kuvassa "Samassa veneessä" luonnos Haapaveden seurakunnan yleiseen taidekilpailuun. (Ehdotus ei sijoittunut palkinnoille.)

Kattavasti kollaasista

Päivitin sivua jolla on tietoa kollaasista, kollaasin tekemisestä ja kaikenlaisista kollaasia sivuavista asioista ja käsitteistä. Linkki sivulle tästä.

Kuvassa esinekooste "Katu-uskottavaa menoa", joka oli keväällä mukana "Sota vai Rauha?" näyttelyssä Etelä-karjalan Taidemuseossa.

SaneeRaaja - Eeloppi 800

Hieman myötätuntoa kaikille Nokialta poispotkituille.

Yhteenveto näyttelystä

Tässä hieman analyysiä kesänäyttelystä. Kannattiko vaiva, haittasiko sade, näkyikö eurokriisi?