1.12.2016

Muutoksia blogeilla – kolme blogia

Pidän jatkossa myös kahta muuta blogia. Tämä luovuksissa -blogi jatkuu ja kirjoituksia tulee silloin tällöin kun jotain kirjoittamisen arvoista ilmenee.
Wordpressin alustalla osoitteessa hannula.art.blog on jatkossa nettisivuihin liittyvä blogi ja painotus tässä on englannin kielessä ja kuvamateriaalilla.

Tämän lisäksi pidän toista Expandism nimistä blogia ja sitä kirjoitan lähinnä vain englanniksi. Siinä keskityn vapaan, omaksi ilokseni syntyvän taiteen asioihin, eli yksityiskohtien kautta kasvavaan meditatiiviseen työskentelytapaan, ekspandismiin, joka on itseasiassa kaiken työskentelyni pohjavire, myös tilausteoksissa.

Eli kolmella foorumia siis, joilla jotain tapahtuu.

Facebookissa olen ollut viime vuodet varsin passiivinen ja tuskin aktivoidun paljon jatkossakaan. Tilaustöiden etsiminen ja tekeminen tulee viemään paljon aikaa ja kaiken sen vähän ylimääräisen ajan joka jää tästä yli, käytän mieluummin rauhalliseen hetkeen meditatiivisen piirtämisen parissa.

24.6.2015

Simo Hannula ja maisema

Taideaitat kesänäyttelyssä on esillä tänä kesänä pieni katsaus Simo Hannulan tuotantoon, jossa maisema toimii teoksia yhdistävänä tekijänä.

Maatilan poikana Simo Hannula on varttunut maalaismaiseman keskellä. Hän on tutkinut ahkerasti maisemaa piirtäen ja maalaten erityisesti opiskeluaikoinaan ja uransa alussa, mutta hän on palannut maiseman piirtämisen pariin myös myöhemmin urallaan. Perinteisen taiteilijakoulutuksen 50-luvulla saaneena maisema on ollut hänelle - ihmisvartalon ohella - yksi keskeinen ja myös itsestään selvä harjoittelun kohde.

Maisema on kuin vanha ystävä tai eräänlainen hyvin opittu perustoiminto, johon voi aina tukeutua uran edetessä ja mielenkiinnon kohteiden muuttuessa. Maisema antaa turvalliset kulissit hyvin erilaiselle tekemiselle. Maiseman kautta on hyvä availla ovia uusien ajatusten pariin oli sitten kyse informalismista, tilan laajentamisesta avaruudelliseksi, ideoiden kehittelystä, satiirista, fantasiasta, kuvallisesta kerronnasta, ympäristökritiikistä, seksuaalisuudesta tai exlibristen teosta.

Taideaitat kesänäyttely on avoinna 27.7.-26.7.2015 joka päivä klo 11-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy.  

19.6.2015

Kiireitä piisaa

Huomasin että on vierähtänyt lähes vuosi siitä kun olen kirjoittanut tälle blogille.  Kulunut talvi on ollut minulla varsin kiireinen ja erinäisten asioiden kanssa juostessa on blogin pito jäänyt taka-alalle.

Mutta nyt rakentelen kesänäyttelyä Sammattiin ja myös kirjoittelen sen tiimoilta aktiivisimmin toiselle taideaitat blogille. Parhaillaan on mennossa näyttelyn pystytys ja kaiken pitäisi olla valmista reilun viikon kuluttua, kun tämän vuoden TaideAitat kesä näyttely pyörähtää käyntiin kokeneen taiteilijakaarin voimin. Näyttelyn taiteilijat ovat Juan Antonio Muro ja Eeva Tervala, Elina Tammiranta-Summa ja Pertti Summa sekä Simo ja Pekka Hannula.

Laskin tuossa että näyttelyn taiteilijoiden keski-ikä on suunnilleen 67 vuotta, joten voi varmasti sanoa että kukaan ei enää etsiskele taiteilijana itseään, vaan on sitä mitä on. Tässä näyttelyssä puhuu kokemus. Näistä linkeistä pääsee taideaittojen blogille ja facebook sivulle. Tämän päiväisen blogitekstin linkeistä löytyvät taiteilijoiden matrikkelitiedot. Tulkaa käymään näyttelyssä, Sammatti on muutenkin mukava paikka.

16.7.2014

Piirtämisjumppaa

Piirtämisjumpassa tehdään erilaisia taiteen tekoon ja piirtämiseen liittyviä harjoitteita ohjatusti niin että myös ns. "piirustustaidottomat" kokevat piirtämisen mielekkääksi. 

Jumpassa on kyse siitä että piirtämisen maailmaan (ja siihen mitä taiteilija työskennellessään ajattelee) otetaan tuntumaa erilaisten piirrosharjoitteiden kautta. Piirtimillä, liiduilla, kynillä leikitään ja etsitään sitä samaa luovuuden iloa jota tunnettiin joskus lapsena.
Virheitä ei ole, eikä mitään valmista tai esittävää synny, vaan etenemme harjoitteesta toiseen ja keskitymme tekemisen iloon. Piirtämishetkessä ollaan kuten ohjatulla aerobic-, tai muulla jumppatunnilla, mutta nyt emme rääkkää kroppaa vaan haastamme näkemistä ja ajattelua ja yritämme saada vikuroivaa piirtäjän kättämme tottelemaan.

Piirtämissessiot ovat noin 30-45 min tiiviitä kokonaisuuksia ja niitä voidaan järjestää pienemille porukoille ison pöydän ääressä ja isommille ryhmille "luokkahuoneen" kaltaisessa tilassa jossa piirtäjille löytyy runsaasti pöytiä sekä dokumenttikamera ja videotykki, joiden avulla jumppaan osallistujat voivat seurata jumppa-ohjaajan työskentelyä ja ohjeita.

Piirtämisjumpasta lisää Pekka Hannulan kotisivuilla ja Facebookissa.


PIIRTÄMISJUMPPAA - missä - milloin:

Piirrosjumppaa on mahdollista kokeilla Sammatissa TaideAitat kesänäyttelyn yhteydessä vielä kahtena lauantaina:
19.7. ja 26.7. kello 14 alkaen ja jumppaamista jatketaan niin kauan kuin osallistujia riittää, eli tilanteen järjestetään useampia piirrosjumppia peräjälkeen. Nämä jumpat ovat ilmaisia, joskin pientä vapaaehtoista maksua materiaaleista toivotaan. Kaikki tarvittavat materiaalit ja välineet löytyvät paikan päältä.

15.7.2014

Ehdotus Ely-keskukselle väliaikaisista opasteista

Tänään oli Hesarissa mielipidekirjoitukseni jossa teen ehdotuksen Ely-keskukselle liittyen ns. väliaikaisiin opasteisiin. Asia koskee varmasti lukemattomia erilaisten kesätapahtumien ja tilaisuuksien järjestäjiä kaikkialla suomessa.  

Kyltit teiden varsilla herättävät tunteita ja niiden laatu vaihtelee äärilaidasta toiseen. Oheinen kuva on TaideAitat-kesänäyttelyn naapurissa toimivan ja Lohja museon pyörittämän Elias Lönnrotin syntymäkotimuoseon Paikkarin Torpan lisäpaikoitusalueen opaste, joka on täysin laillinen, sillä tiealueen ulkopuolelle voivat tapahtumien järjestäjät pystytellä miten huonoja kylttejä tahansa. On myös mahdollista sopia maanomistajan kanssa ympärivuotisista traktorinperäkärry tai muista virityksistä tai rakennella omalta tontiltaan erilaisia mainos-ulokkeita ohiajavien huomiota kiinnittämään. Näihin viranomaisen valta ei ulotu. Mielestäni parempi kuitenkin olisi jos väliaikaisten asiallisten opasteiden kanssa homma toimisi hyvin ja ei syntyisi kiusausta peräkärryhimmeleiden rakenteluun. Tässä kirjoitukseni:

Olen kyllästynyt jokakesäiseen kylttihippaan

Järjestän vuosittain Sammatissa pienen kesänäyttelyn, johon olen anonut ja myös saanut Ely-keskukselta luvat tilapäisille opasteille. Nämä opasteet on sijoitettu joka kesä samoihin paikkoihin lähitien varteen varmistamaan että näyttelyyn tulijat löytävät perille. Luvan anomiseen liittyvä asiakaspalvelu on ollut aina ystävällistä, asiallista ja sujuvaa, mutta tiedonkulku saaduista kylttiluvista harmittavasti pätkii Ely-keskuksen ja paikallisen tienhoitoviranomaisen välillä.
    Kesänäyttelyn opasteet on kerätty pois joka vuosi kesken näyttelyn ja sitten taas palautettu paikoilleen pahoittelujen kera kun kylttien katoaminen on ensin huomattu ja asiaa on selvitelty viranomaisten kanssa. Syyksi on mainittu se etten ole itse muistuttanut tienhoitajia kylttien paikolleen asentamisesta. Tänä kesänä sain aamulla kadonneet kylttini takaisin paikoilleen nopeasti jo iltapäivällä, koska olin laittanut muutaman kyltin taakse lupanumeron näkyviin. Numeron perusteella tietä hoitava viranomainen itse otti minuun yhteyttä ja asia saatiin selvitettyä nopeasti.
    Ehdotan Ely-keskukselle että tästä tehdään käytäntö ja vastedes väliaikaisiin opasteisiin merkitään aina lupanumerot näkyviin tai luvan mukana annetaan kylttien taakse kiinnitettävät tarralaput.  Näin tienhoidosta vastaava viranomainen heti näkee, onko kyltti poisheitettävää roskaa vai ei, ja pystyy ottamaan yhteyttä kylttien omistajaan jos tarvetta on. Tämä parantaisi asioiden sujuvuutta, säästäisi kaikkien osapuolelten työaikaa ja lisäisi asiakastyytyväisyyttä. Ainakin minulla olisi parempaakin tekemistä kuin pelata joka kesä samaa kylttihippaa viranomaisen kanssa.

Pekka Hannula
Taidegraafikko
Espoo


Tässä vielä kuva tienvarteen sijoitetusta (ja lupamenettelyn piiriin kuuluvasta) TaideAitat-kesänäyttelyn opasteesta sekä kuva samasta paikasta tien toiselta puolelta, jossa lähellä olevan näyttelypaikan opaste on sijoitettu niin ettei lain koura siihen ulotu. Alimmaisessa kuvassa on vielä yksi esimerkki samaisen Sammattiin johtavan Paikkarintien (104) varrelta. Tässä kurkoitellaan tielläliikkujien huomiota tiealueen ulkopuolelta tontin puolelta.

Asiaa puitiin tänään myös Ylen Radio Suomessa uudellamaalla kuuluvilla taajuuksilla.






7.7.2014

Simo Hannulan litografiasta kaivataan lisätietoa

Viikko sitten törmäsin tähän isäni Simo Hannulan tekemään kivipiirrokseen, litografiaan vuodelta 1963, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. Teos on varmuudella isän tekemä, mutta arvailuksi vain jäi mitä tarkoitusta varten se on aluperin tehty, sillä ihan tavanomainen vapaasti tehty työ se ei ole, koska otettujen vedosten määrä on tässä poikkeuksellisen suuri 350 kpl.  Kyseessä saattaa jopa olla kirjapainossa tehty kopio tussipiirroksesta, joka vain on jostain syystä signeerattu. Työkirjan mukaan - josta ko. teosta ei jostain syystä löydy - 60-luvun alun vastaavista töistä (originaaligrafiikoista) on otettu tyypillisesti 15-30 vedosta ja muutenkin isän vedossarjat ovat olleet jatkossakin vain muutamia kymmeniä tai korkeintaan sata, mikä on myös Suomen Taidegraafikoiden suositus taidegraafikon vedosmäärän maksimille.

 Merkintä 319/350 herättää kysymyksiä siitä kuka on suorittanut vedostamisen, jos kyseessä edes on aito litografia. Isällä on ollut tapana vedostaa ainakin kaikki metalligrafiikan työt (etsaukset) itse ja kivipiirrosten tekemisestä voin varmuudella sanoa että 1970-luvun alussa on ateljeessa jossain vaiheessa ollut litografiaprässi jota on ainakin jossain määrin käytetty ja jonka runko löytyy yhä purettuna "tallin ylisisltä". Tämän prässin isä osti Tapani Lemminkäiseltä tämän kuolinvuotena 1971. Mielikuvani on että litojen suhteen isä olisi aina käyttänyt ulkopuolista vedostajaa ja että 1960-luvulla litografiat olisivat syntyneet Aukusti Tuhkan kurssiateljeessa ja 70-luvun alussa omassa ateljeessa.

On mahdollista että vedostaja on sama henkilö kuin tämä Aukusti Tuhkan toimittaman Taidegrafiikka kirjan (vuodelta 1957) litografian vedostamista esittelevän osuuden "painaja", mutta tämä on vain arvaus. Isä esiintyy samassa kirjassa viivasyövytystä käsittelevän osuuden mannekiinina.

Teosta minulle näyttänyt henkilö arveli sen olevan johonkin kouluun tai opinahjoon (stipendeihin?) liittyvä lahja. Kuva on napsaistu nopeasti tilanteessa kännykkäkameralla kehystetystä työstä. Oma veikkaukseni on että teos liittyy jollain tapaa Tuhkan kurssiateljeehen, eli se voisi olla Tuhkan ateljeelle tehty tilaustyö tai "maksu" jonka isä on tehnyt kattaakseen omia kulujaan työskentelystään ko. ateljeessa. Tämä selittäisi myöskin sen miksi teosta ei löydy isän työkirjasta, eikä tilaustyöstä ole mitään merkintää CV:ssä. Painopaperin lähempi tarkastelu voisi tuoda lisävaloa asiaan.

Jos joillakin on teoksesta tietoa, siitä kuka tai mikä taho on ollut teoksen tilaaja ym., niin olkaa vapaat kommentoimaan asiaa tällä blogilla. Isä ei itse enää jaksa muistaa mistä alkujaan oli kyse, ulkopuolisen vedostajan olemassa olon hän muistaa hämärästi mutta ei mitään muuta kivipiirrosten syntyyn liittyvää.

Vedoksia löytyy (3 kpl) nimellä "Fantasia kaupunkinäkymä" Turun kaupungilta / Wäinö Aaltosen museon kokoelmasta ja jäljet johtavat näissä Turkulaisiin kouluihin.

5.7.2014

Ylioppilasteatterin Maratoonimusikaali

(Tekstiin on tehty lisäys 22.8. toisen näkemiskerran jälkeen. Nämä kommentit lopuksi.)

Kävin eilen Mustikkamaalla katsomassa Ylioppilasteatterin Tanssi tai kuole - Maratoonimusikaalin, josta ei menoa ja meininkiä puuttunut. 

Kertomus perustuu Horace McCoyn "They Shoot Horses, Don't they?" romaaniin vuodelta 1935, josta on tehty myös 1969 oskareita voittanut filmi.  Suomalainen arvio elokuvasta tästä linkistä. Tarinan ytimestä löytyy viihteen ja positiivisuuden kaapuun verhoutunut ahdingossa olevien ihmisten hyväksikäyttö Yhdysvalloissa 20 ja 30-luvuilla järjestetyissä maratontansseissa, jotka olivat eräänlaista oman aikansa tosi-TV:tä.  Hatunnosto Ylioppilasteatterin rohkeudelle tarttua näin monisäikeiseen teemaan. 

Yritys on kova kun nuoruuden innolla lahjakkaat nuoret näyttelijät pyrkivät vastaamaan tarinan haasteeseen. Tanssikohtaukset soljuvat hyvin ja tanssin jatkuessa 'fyysisen väsymyksen' aistii katsomossa asti. Näyttelijät suoriutuvat kaiken kaikkiaan rooleistaan hyvin, mutta jossain vaiheessa esitys hajoaa sinne tänne poukkoiluksi, kun mukaan ympätään kaikenlaisia (oikeita) sponsoreita ja todellisuudesta tuttujen julkisuuden henkilöiden imitointeja tai roolisitaatteja kuten Cris Tuckerin (elokuvassa 5th Element) kaltainen pastori. Tässä minulle tuli sellainen olo että näiden Kososten, Laurien, Saareloiden ym. hahmojen avulla YT ikäänkuin pyrkii järjestämään esitykselleen jonkinlaista henkistä taustatukea. Mikä on täysin turhaa, sillä kyseisellä porukalla on kaikki edellytykset seisoa ihan itse omilla jaloillaan oman esityksensä takana. 

Ehkä kyse on 'liimasta', tekijästä joka pitäisi esityksen kasassa. Nyt naispäähenkilö on yhtä ahdistunut alussa kuin lopussakin ja hänen ampumisensa tuntuu jotenkin omituiselta. Puhumattakaan rouva Laitisen ampumisesta, joka ei liity yhtään mihinkään. Nyt päähenkilöparin tarina ei oikein kasva tai vie siihen että ampuminen on ikäänkuin väistämätön päätepysäkki, jolta ei ole paluuta ja jota kohti tapahtumat kehkeytyvät. Myös muiden tanssiparien tarinoiden avautumista enemmän jäi vähän odottamaan varsinkin kun alussa parit esittäytyivät ja kertovat missä kukakin on hyvä.

Kaiken kaikkiaan esityksestä jäi kuitenkin hyvä maku. Suosittelen.

(Lisäys 22.8.)
Näin esityksen uudestaan eilen ja täytyy sanoa että siitä oli kesän aikana hioutunut varsin ehjä ja toimiva kokonaisuus. Turhat poukkoilut olivat poissa, roolihahmot syventyneet ja kaikin puolin homma toimi varsin hyvin. Tanssikohtauksista oli muokkautunut entistäkin toimivampia, rouva Laitisen "turha" kuolema naksahti myös paikoilleen kokonaisuuteen ja "julkkikset" pysyivät paremmin taustalla sivujuonteena. Pieni miinus pakollisten sponsoreiden ymppäämisestä esitykseen. Kultuurin tukijoiden oikea paikka löytyy luontevimmin käsiohjemasta. 

Ylioppilasteatterin Maratoonimusikaali on yksi parhaista kesäteatteriesityksistä, joita olen nähnyt. Tiivistunnelmainen elämys. Sääli että jäljellä on enää yksi esitys.

19.6.2014

Louisianan taidemuseo Tanskassa

Viime viikolla piipahdin vaimoni kanssa Kööpenhaminassa ja siinä samalla kävimme myös Louisianan taidemuseossa, joka on pääkaupungista puolen tunnin junamatkan päässä Helsingøriin päin. Päärautatieasemalla myytiin  meno-paluu junamatkan ja pääsylipun yhdistelmiä hintaan 200kr per persoona, eli sellaiset 26-27 €/kpl. Humlebäkin asemalta, jossa on jäätävä pois, on museolle noin 700-800m kävelymatka.
Museota on tituleerattu maailman kauneimmaksi taidemuseoksi. Rakennus levittäytyi mainiosti luonnon kauniiseen miljooseen merenrannalla ja näköala kahvilastakin oli mainion merellinen. Tosin luonnonkeskellä elävän suomalaisen silmään kauneus ei ollut nyt kuitenkaan mitenkään poikkeuksellista. Väkeä oli paikalla aika paljon. Jos meno on jatkuvasti samanlaista niin ei ihme että polut ja portaat vaikuttivat paikkapaikoin natisevan liitoksistaan. Hieman sivummalla kauniisti ajellusta paraatipihan nurmialueesta rikkaruohojen rehottaminen pisti silmään. Tosin tämä saattoi vain olla yleistä tanskalaista meinikiä. Maassa näyttää olevan viherkasviasiat kaupungin puistoissa ja pihoilla vähän miten sattuu, sellaista annetaan kaikkien kukkien kukkia tyyliä. Joku kasvattaa tomaatteja puistossa, toinen basilikaa bussipysäkin vieressä ja Louisianassa kitkeminen paraatialueen ulkopuolella ei ehkä kuulu asiaan.

Näyttely oli sinänsä mielenkiintoinen. Toisessa siivessä oli todella laajalla ja myös hyvin epätasaisella teoslajitelmalla Hilma af Klint, teosofiaan, antroposofiaan ja spiritismiin hurahtanut ruotsalainen maalari, jolle nyt kovasti sovitellaan abstraktin maalauksen pioneerin viittaa. Uuden uskonnon kuvastoa hän on tosissaan kehitellyt. Välillä tuntui että teokset ovat ihan väärässä paikassa ja että ne sopisivat paremmin jonkin "teosofisen temppelin" seinille "spiritististen palvontamenojen" keskelle kuin Louisianan pienehköihin saleihin. Vähän kaksijakoinen fiilis jäi Hilma af Klintin uskonnollisesta vyörytyksestä ja myös mielenterveysasioita jäin miettimään.

Museon toisessa siivessä oli abstraktiin ekspressionismiin linkittyvä amerikkalainen Philip Guston omintakaisen muotomaailmansa kanssa. Häneltä oli esillä myöhäisemmän kauden maalauksia. Ihan mielenkiintoinen tämäkin kokonaisuus ja mukavasti erilainen kuin yhtä aikaa esillä oleva af Klint.

Peruskokoelmaakin oli esillä jonkin verran, ikäänkuin vain mausteeksi. Mikä oli hyvä, sillä kahdessa näyttelyssäkin oli aivan tarpeeksi pureksittavaa.

Ihan hyvä retkikohde yhdelle päivälle. Suosittelen.

7.4.2014

Espoon kulttuurilautakunta ei näe metsää puilta

Näin taiteilijan näkökulmasta Espoolainen kulttuuripolitiikka näyttää omituiselta.  Ilmeisesti kaupungin päättäjät näkevät taiteen teon jonkinlaisena luovana pikku puuhasteluna, eikä lainkaan varteenotettavana todellisena ammattina, jonka harjoittajat hoitavat ammattiinsa liittyviä asioita tositarkoituksella.

Hyvään asioiden hoitoon kuuluu asiallisten kysymysten esittäminen (ja myös kiusallisten ongelmien esiinottaminen jos taiteilijoiden ammatillinen etu vain sitä vaatii). Espoolaisten taiteilijoiden jakaantumisessa ja kahden taiteilijayhdistyksen (Espoon Kuvataiteilijat ry ja Espoon Taiteilijakilta ry) kinastelussa on ollut pitkälle kyse siitä pitäisikö kaupungin tukien kohdistua lähinnä espoolaisille taiteilijoille vai pääsevätkö kaupungin kukkarolle kaikki jotka vain ovat hetken kaupungissa piipahtaneet ja ovat onnistuneet hankkimaan paikallisen yhdistyksen jäsenyyden? Eli käytännössä kaupungissa piipahtaminen takaa elinikäisen espoon kaupungin tukeman taidelainaamomyyntipaikan vaikka asuisi koko lopun elämäänsä muualla. Ammatin näkökulmasta kyse on siis osaltaan toimeentulosta, siitä miten hyvin kaupungin omat taiteilijat taloudellisesti pärjäävät.

Nyt Espoon kaupunki ilmeisesti yrittää hiljentää nämä kysymykset jättämällä Taiteilijakillan ilman mitään tukea ja ajamalla yhdistyksen entistäkin tukalampaan taloudelliseen asemaan. Ongelmat eivät kuitenkaan vain katoa maton alle lakaisemalla tai heittäytymällä välinpitämättömäksi. Kaupungin kulttuuripäättäjiltä toivoisi jämäkkyyttä ja ammattilaisen otteita myös ristiriitaisten ja ikävien asioiden hoidossa. Nyt kaupunki ei ole tasapuolisesti raaka molemmille vaan kurittaa lähinnä Taiteilijakiltaa. 

Näin taiteilijan näkökulmasta tilanne on ikävä ja on jatkunut jo monta vuotta. Asian ympärillä on puuhailtu myös kulisseissa kaikenlaista. Minuakin on moneen otteeseen pyydetty sensuromaan aiempia kirjoituksiani tältä blogilta, mitä en aio tehdä, koska uskon lujasti sanavapauteen. Päinvastoin, asiasta olisi hyvä puhua enemmän ja myös muiden kirjoittaa tai vaikka sitten kommentoida vapaasti tilannetta tällä blogilla jos tarvetta on.