6.4.2018

Laupias samarialainen katsoo taidetta

Kävin Ateneumissa katsomassa Adel Abidin: History Wipes -näyttelyn, jossa käsitellään järjestäjien mukaan "historiamme kipupisteitä ja ihmisenä olemista yhä epävakaammaksi muuttuvassa maailmassa". Kyse on hyvin poliittisista ja kantaaottavista teoksista, joilla Abidin ravistelee yleisöään muistamaan tapahtuneita vääryyksiä. Oletan että näyttelyn avulla pyritään rakentamaan myös parempaa maailmaa, sillä ilman tätä motiivia vaikuttava esitys kutistuu ihmisen toinen toisilleen lähihistoriassa tekemien vääryyksien tirkistelyksi. Kyse on siis siitä etteivät asiat painuisi unohduksiin, vaan voisimme oppia historiasta.

Herää kysymys: paraneeko muisti, onnistuu ravistelu ja johtaako se konkreettisiin tekoihin, siihen että joku aivan tosiasiallisesti alkaa tehdä jotain, jotta maailma muuttuisi paremmaksi paikaksi näyttelyssä esitettyjen asioiden osalta? Olen tässä ison kysymyksen äärellä: voiko taiteen avulla muuttaa maailmaa? Asia liittyy moraaliin. 

Onko yksilöllä velvollisuus reagoida ja tehdä jotain kun hän kohtaa vääryyttä ja hätää? Asiaa voi pohtia Raamatusta tutun Laupias samarialainen kertomuksen kautta, jossa yksilö pysähtyy auttamaan muukalaista, jota hänen oma taustayhteisönsä pitää jonkin asteisena vihollisena. Hän kokee auttamisen velvollisuudekseen koska omin silmin näkee ryöstön jäljiltä henkitoreissaan viruvan henkilön tien vieressä ja tuntee sääliä tätä kohtaan. Kenties Samarialainen olisi pysähtynyt ja mennyt auttamaan jos hän olisi kuullut avunhuudot vähän kauempaakin ilman näköhavaintoa. 

Mutta entä jos hän olisi saanut vain tiedonannon tapahtuneesta ja nuoli osoittaisi apua tarvitsevan suunnan? Kokisiko hän velvollisuudekseen auttaa jos tietäisi, että sadan tai tuhannen kilometrin päässä tai "Afrikassa" on ihmillinen hätä? Epäilen. Luulen että hän kokee muiden ihmisten tavoin velvollisuudekseen auttaa ensisijaisesti niitä jotka ovat jollain tavoin "lähietäisyydellä". Kyse on siis: kuka on lähimmäiseni?  

Nyt Abidin pystyttää tienvarteen taideteoksia nykyajan laupiaiden samarialaisten ja muiden hieman kovempi sydämmisten kulkijoiden ihmeteltäviksi. Teoksia jotka kaikenlisäksi viittaavat historiaan. Katsoja katsoo teoksia ja tajuaa kauheita tapahtuneen, ahdistuu, kokee jälkikäteistä sääliä ja toivoo ettei vastaavaa enää tapahdu missään. Kun hirveän-ihanat aiheestaan etääntyneet taide-esineet (olen sivunnut tätä aiemminkin) on katsottu, hän pyyhkii taidenautinnon jäljiltä suunsa ja jatkaa matkaansa tallentaen taidekokemuksen muistojensa arkistoon. Näin ainakin itse tein. Hieno taidekokemus, kerta kaikkiaan! Mitä sitten? 

Jos halu ja tarkoitus on oikeasti muuttaa maailmaa, niin tällaisen näyttelyn yhteyteen voisi sopia vaikka Amnestyn tai KUAn tai muiden ihmisoikeusjärjestöiden esitteiden jakopisteet, jotta näyttelystä jäisi käteen muutakin kuin esteettisen elämyksen tuottama muistijälki. Ilman maailmaa parantavaa lähietäisyydellä olevaa konkretiaa, kyse on vain taiteesta. Taiteesta jota museossa nautitaan ja joka on harvojen herkkua. Elitismillä maustettua ja kallista.

27.3.2018

Taiteilijan ansioluettelon kummallisuuksia

Pitkän uran tehneen taiteilijan ansioluetteloon näyttäisi liittyvän muutamia ongelmia. Otan tästä esimerkiksi isäni Simo Hannulan CV:n. Hän aloitti taiteilijan taipaleensa 50-luvun alussa ja omaksui tuon ajan käytännöt ansioluettelon kirjoittamisen suhteen. 60 vuotta sitten ei pidetty kummallisena jos näyttelyn tiedoissa mainitaan vain kaupungin tai pelkkä maan nimi ja vuosiluku.

Vaikka isä olisikin aluksi kirjannut ylös näyttelytiedot tarkemmin, niin näyttelyihin osallistumistahdin kiihtyessä hän on joka tapauksessa tullut tilanteeseen jossa nopeasti kertyviä erilaisia näyttelytietoja ja muuta informaatiota on pitänyt tiivistää lyhempään muotoon. CV:n nopean paisumisen myötä sitä on myös kirjoitettu lukuisia kertoja uudelleen koneella eri tarkoituksiin. Tässä prosessissa tekstiin on ilmestynyt kummallisia lyhenteitä ja minimalistista näyttelytietoa, jotka sitten ovat jämähtäneet osaksi luetteloa.

Tarkoituksenani oli hieman ryhdistää ansioluetteloa enemmän asianmukaiseksi. Hyvin pian kuitenkin tajusin tämän vaativan aivan liikaa työtä. Nimittäin, kaikkien tietoja tarkistaminen ja selkeyttäminen edellyttäisi valtaisan näyttelyluettelomassan ja näyttelyihin liittyvän kirjeenvaihdon läpikäymistä, johon minulla ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta vaikka aiheistoa löytyykin varsin runsaasti Kansallisarkistosta. Lisäksi Kirjav@ tietokanta listaa melko hyvin isään liittyvää kirjallisuutta.  Itse asiassa työmäärältään tämä voisi varsin hyvä kohde taidehistorian pro gradu työlle. Aineistoa ainakin löytyy todella hyvin. Taidegrafiikkaan liittyviä opinnäytteitä ei muutenkaan ole pahemmin suomessa tehty. Joten tässä suhteessa ajatus on kannatettava.

CV kyllä kertoo yli kolmestakymmenestä palkinnosta, mutta ei kohdenna palkintoja teoksiin. Tällaiset tiedot pitäisi kerätä vähän sieltä sun täältä. Oheinen kuva on Olli ja Markku Valkosen Suomen Taide kirjasarjan osasta 6 (Nykyaika), jossa kerrotaan isän saaneen Suisto (1966) teoksella palkinnon Suomen Taidegraafikkojen kilpailussa samana vuonna. CV kertoo sen olleen I palkinto.

Isään liittyvältä blogilta löytyvä CV on versio, jota hän itse käytti viimeisinä aktiivisempina vuosinaan. Onhan se kaikkine kummallisuuksineenkin aika massiivista luettavaa.  

 

22.3.2018

Piirrosjumppa versio - ohjeet

Laitan tähän piirtämisjumpan rungon, jota voi vapaasti soveltaa kuvataiteen opetuksessa ja muissa yhteyksissä. Perusajatus tässä on järjestää piirtämisen tiimoilta matalakynnyksinen ohjattu tuokio, johon osallistutaan kuin mihin tahansa ohjattuun ja yhdessä tehtävään toimintaan. 

Mukavaa olisi jos jumpan soveltajat jakaisivat kokemuksiaan ja omia ideoitaa asiasta Facebookin piirrosjumppa ryhmässä. Tällä blogilla olleet aiemmat kirjoitukset löytyvät piirrosjumppa tunnisteen alta. Taideaitat kesänäyttelyn blogilta löytyy ajatuksia jumppan käytännön toteuttamisesta näyttelyn ohessa. Ainakin tuossa yhteydessä jumppa toimi varsin hyvin ja siihen riitti osallistujia. 

Huomio kaikki jotka piirtämiseen perustuvaa aivojumppaa jossain päin suomea vedätte tai suunnittelette. Ilmottakaa olemassaolonne Facebook ryhmässä. Jos haluatte siellä piirtämisen asiaa aktiivisemmin touhuta, niin voin lisätä teidät ryhmään editoreiksi, jotta voitte omasta toiminnastanne jouhevasti tiedottaa.
Piirrosjumppa:
1. Alkuveryttely / Kynäleikki 

Testaa piirrosvälinettä. Tee erilaisia merkkejä ja kuvioita paperille. Sotke, töhri, pitele kynää eritavoin, nyrkissä, sormenpäissä, kuten haarukkaa jne. Piirrä kärjellä, piirrä sivuttain, lappeellaan. Paina lujemmin ja väliin hellästi (tee varjo ja valoa).  Piirrä välillä silmät kiinni ja tarkasti katsoen. Kääntele, pyörittele, töki, hidastele ja kiiruhda. Keksi yhä uusia tapoja piirtää jälkiä paperille. (Paperin voi jakaa ruutuhin viivoilla ja täyttää ruudut erilaisilla kynänjäljillä, yhdenlaista jälkeä/ruutu) ...Tässä on vain mielikuvitus rajana.

Alkuverryttelylle on hyvä antaa reilusti aikaa.


2. Yksi viiva

a.) Piirrä mahdollisimman suoraa viivaa hitaasti paperille ja yritä osua paperin toisella reunalla olevaan kohtaan. Käänny terävästi ja yritä osua uuteen kohtaan paperin jollain reunalla. Jatka näin piirtäen paperille seittimästä kuviota.

b.) Piirrä hitaasti yksi katkeamaton kiemurainen viiva. Yritä täyttää paperi mielikuvituksella. Piirtele ristiin rastiin, mutta yritä välttää piirtämistä jo piirrettyä viivaa pitkin. 

Nämä voi liittää hyvin jo alkujumppaan.


3. Kynäralli

a.) Piirrä paperille kiemurainen päättymätön viiva (kilparata, jossa on paljon mutkia, käännöksiä ja silmukoita) niin että päätät kuvion samaan pisteeseen josta aloitit. Seuraa kynällä tarkasti piirtämääsi rataa ja kiihdytyä vauhtia pikkuhiljaa kierros kierrokselta.

b.) Tee vastaava rata mutta rakenna "siltoja" (hyppäämällä eteen tulevan viivan yli) aina kun ylität jo piirretyn reitin.

Kokeile radan "ajamista" toiseen suuntaan ja myös toisella kädellä sekä eri värisiä kyniä tai liituja. Sovella ja keksi uusia tapaoja rakentaa ratoja. Osoittaa hyvin miten nopeasti piirtäjä oppii liikeradat ja rutiini muodostuu.  


4. Orkesterinjohtaja

a.) Ota kynä molempiin käsiin ja piirrä yhtäaikaa peilikuvana samoja kuvioita. Tee mahdollisimman erilaisia kuviota ja etsi uusia suuntia.

b.) Piirrä täysin samoja kuvioita samanaikaisesti. Toinen käsi kopioi toista.

Kokeile eri värisiä kyniä ja liituja. Kääntele kynää eri asentoihin ja vaihtele voimakkuutta, jolla piirrät. (Hento viiva, tumma viiva, ohut viiva, paksu viiva...)


5. Keskustelua

a.) Kirjoita aakkoset molempien käsien yhteistyönä niin että teet A:n vasemmalla, B:n oikealla, C:n vasemmalla ja jatkat näin aakkosten loppuun.

b.) Kirjoita aakkoset tai jokin lause peilikuvana ja ylös-alaisin.

c.) Piirrä molempien käsien yhteistyönä labyrinttia, sokkeloa tai muuta kuviota. Vahvempi käsi lisää vaikeusastetta ja heikompi käsi yrittää suoriutua haasteista. 

Kokeile kirjoittamista tai labyrintin piirtämistä silmät kiinni ja myös eri värien käyttöä. Tätäkin voi hyvin soveltaa alkujumpassa. Peilikuvan teettäminen kirjaimista tai itse tehdystä mutkikkaammasta kuviosta  toimii myös omana harjoitteena.


6. Mittailua

Jaa paperi viivalla (tai taittamalla) kahdeksi samanlaiseksi alueeksi. Piirrä vasemmalle puoliskolle jokin vapaamuotoinen kuvio (esimerkiksi keskiviivasta alkava ja siihen päättyvä kiemurainen siiveke) ja kopioi se mahdollisimman tarkasti peilikuvana oikelle puolelle. Piirrä lisää vasemmalle ja kopio se oikealle ja näin edelleen. Kopioidessasi kiinnitä huomiota etäisyyksiin, viivojen kaltevuuksiin ja sijainteihin. Mittaile, arvioi, tee apuviivoja, hahmottele, jotta saat oikeasta puoliskosta symmetrisen. 

Voit piirtää vasemmalle myös minkä tahansa hieman monimutkaisemman muodon, jonka kopioit samanlaisena (ei siis peilikuva) oikealle vastaavasti mittailemalla.

Ajatus tässä on saada tuntumaa mallista piirtämisen mittailuun ja tarkkojen havaintojen tekoon.  


7. Muistipiirros

Jaa paperi viivalla kahdeksi samanlaiseksi alueeksi. Piirrä vasemmalle puoliskolle muutamia yksinkertaisia kuviota, viivoja ja merkkejä. Peitä piirroksesi ja piirrä se mahdollisimman tarkkaan muistin varassa paperin oikealle puolelle. Piirrä lisää kuvioita, peitä ja piirrä muistista. Jatka näin kunnes piirrosalueet ovat "täynnä". Vaikeusaste kasvaa mitä enemmän muistettavaa piirrät aina kerrallaan paperin vasemmalle puolelle. 

Muistipiirros tulee sitä vaikeammaksi mitä enemmän yksityiskohtia siihän käyttää. Tässä on hyvä pitää aluksi piirrettävät muodot suht helppoina esimerkiksi yleisten symbolien avulla (sydän, pallo, neliö, viiva, +merkki, =merkki, puolikaari jne. jne..). 


8. Sokkopiirros 

Aseta kynän kärki paperille sopivaan aloituskohtaan. Käänny niin että et näe paperia. Valitse "malli" (toinen kätesi, rypistetty paperi, huoneen nurkka, toinen piirtäjä tai jokin muu kohde) ja piirrä hitaasti ja mahdollisimman tarkasti mallisi ääriviivoja. Yritä huomata kaikki pienet yksityiskohdat ja suunnanmuutokset. Älä missään vaiheessa katso piirrostasi. Pienissä suunnanmuutos paikoissa nosta piirrin hetkeksi irti paperista ja kun joudut vaihtamaan piirroskohtaa paperilla, niin kuvittele siirto vain mielessäsi. Piirrä kuva ensin valmiiksi ja katso lopputulos vasta sitten. 

Ajatus tässä on ääriviivan tarkkaan muotoon keskittyminen ja jokaiseen "ryppyyn" reagoiminen. Se mitä paperille sokkona ilmestyy ei ole oleellista. 


9. Kaksi tehtävää

a.) Piirrä molemmilla käsillä yhtäaikaa samaa suorakaidetta (kolmio, neliö tai muu kulmikas kuvio) muutamia "kierroksia" ja anna sitten toisen käden irtaantua tekemään vapaamuotoisia kiemuroita. Jatka piirtämistä keskittyen toisen kädellä suorakaiteen piirtämiseen ja toisella sekalaisiin kuvioihin.

b.) Piirrä ensin vasemmalla kädellä paperin vasemmalle puoliskolle kiemurainen päättymätön kilparata-kuvio ja piirrä sitten oikealla kädellä paperin oikealle puolelle erilainen kilparata-kuvio. Yritä ajaa molemmilla käsillä samanaikaisesti piirtämiäsi ratoja, niin täsmällisesti ja nopeasti kuin pystyt. 


10. Loppujäähdyttely

Loppuun esim. Kynärallia (3) tai Orkesterinjohtoa (4) tai muuta itselle mieluista tehtävää.



Yleistä piirrosjumpasta 
 
Piirrosjumppa on harjoittelutuokio, johon voi osallistua samaan tapaan kuin perinteisille ohjatuille jumppatunneille. Erona on se, että piirrosjumpassa ei kehitetä hapenottokykyä tai rääkätä lihaksistoa, vaan treenataan aivoja erilaisin taiteen tekemiseen liittyvien ja jumppaa varten muokattujen harjoitusten avulla. Harjoitteiden suorittaminen ei edellytä piirrustustaitoa, riittää että osaa auttavasti kirjoittaa.

Piirrosjumppa on napakka kokonaisuus. Totuttua ajattelua kyseenalaistetaan ja aivot joutuvat ponnistelemaan uudenlaisten haasteiden edessä. Samalla jumppaan osallistuja saa aavistuksen siitä mitä taideteoksen/piirroksen tekemisen taustalta löytyy ja millaisia ongelmia taiteilija/piirtäjä joutuu työssään kohtaamaan. Tyylipisteitä ei anneta, eikä virheitä ole. Oleellista on että harmaat aivosolut saavat kyytiä.

Piirrosjumpan voi toteuttaa missä tahansa luokkahuoneen tapaisessa tilassa, josta löytyy dokumenttikamera, jonka avulla osallistujat voivat seurata mitä jumppaohjaaja tekee. Pienemmälle ryhmälle riittää iso pöytä, jonka ympärille jumppaajat mahtuvat. Tarvitaan väljästi pöytätilaa  osallistujille, pehmeitä lyijykyniä, liituja, kuulakärki-, väri- ja tussikyniä ja muita yksinkertaisia piirtämiseen sopivia välineitä sekä tavallista A4-A3 kopiopaperia. (A3 on parempi kuin A4.) Osallistujat valitsevat itselleen vapaasti muutamia erilaisia piirtimiä ja reilusti paperia. Piirrosjumppa onnistuu hyvin millä tahansa kynällä. 

Piirtämisjumppa on syntynyt mietiskelypiirroksiin liittyvän ekspandismi ajatuksen innoittamana.   

21.3.2018

Taide kapitalismina ja sitaattina

Kuuluisiin taideteoksiin ja kuviin liittyviä viittauksia näkee usein niin taiteessa kuin mainoksissa ja populaarikulttuuriin liittyvissä yhteyksissä. Yksi viimeaikainen viitaus oli viime joulukuussa  Hesarissa ollut kuva pyllistelevästä Antti Tuiskusta. Kuva on ilmeisen suora sitaatti Robert Mapplethorpen kiistanalaiseen homoeroottiseen omakuvaan, jota käytetiin teosesimerkkinä Yhdysvaltalaisessa sananvapauteen, siveettömyyteen ja taiteen julkiseen rahoitukseen liittyvässä tunnetussa oikeudenkäynnissä. Tapausta puitiin kongressia myöten vuosina 1989–1990. 

Mapplethorpen kuva ei ole laajalle yleisölle samalla tavalla tuttu kuin esimerkiksi aikoinaan hyvin laajasti levinnyt kuva Iwo Jiman lipunnostosta  tai kuten muutama vuosi sitten uutisvälineissä levinneet kuvat hukkuneesta pakolaispojasta. Kuva on kuitenkin tiedossa siellä missä pohditaan taiteen rajoja, sitä mitä taiteen nimissä saa tehdä ja mitä ei. Esimerkiksi tämän tekstin kuvituksena olevassa kuvassa on hyödynnetty Anita Sepän tekemän Kuvataideakatemian oppikirjan Kuvien tulkinta sivua, jolta kyseinen kuva löytyy.
Jotkut taideteokset voivat olla erittäin tunnettuja, kuten esimerkiksi Leonardon da Vincin Mona Lisa, Michelangelon Daavid patsas tai Edvard Munchin Huuto. Ilmeisin suomalainen taideteosjulkkis on Simbergin Haavoittunut enkeli. Mona Lisasta voisi sanoa, että se on oikeastaan jo jonkinlainen kansainvälinen superjulkkis, joka luonna turistimassat tungeksivat ottamassa selfietään. Tässä lyhyt netistä löytyvä video Mona Lisasta kännykkäkuvaajien piirityksessä. Kuuluisuudessa on ilmeistä vetovoimaa.

Melko tuore tunnettuun valokuvaan viittaaminen taiteen keinoin tapahtui kolme vuotta sitten kun kuvanveistäjä Pekka Jylhän kopioi yllä mainitun hukkuneen pakolaispojan olemuksen sellaisenaan veistokseksi. En tiedä Jylhän, tai muiden aiheeseen tarttuneiden motiiveja, enkä lähde niitä tässä arvailemaan, mutta mielestäni tällä tiellä taide muuttuu oudoksi riistoksi, kun mikä tahansa aihe voidaan ottaa hyötykäyttöön omiin taiteellisiin tarkoituksiin. Taiteesta tulee tällöin kapitalismin ovela muunnos, jossa rahan sijaan kartutetaan taidepääomaa. Tavanomaisessa kapitalismissa mikä tahansa kelpaa kauppatavaraksi, tässä muunnoksessa aiheeksi.

Mapplethorpe on vastenmielisen valokuvansa kanssa tavallaan rehellisempi. Hän ei ratsasta muiden epätoivolla vaan puhtaasti ihka omilla perversiollaan tunkemalla piiskaa omaan ahteriinsa. Kun pakolaisongelma tai muu inhimillinen epäkohta paketoidaan esteettiseksi objektiksi ja tuodaan valkoiseen galleriatilaan käy helposti niin, ettei katsoja näe ongelmaa vaan objektin, koska näyttelyssä objektiin suhtaudutaan taideteoksena. Näin tapahtuu esteettinen etääntyminen. Näennäisen raflaavia etäännettyjä aiheita on turvallista "kauhistella" hyvin pukeutuneena kuohuviinilasillisen ja small talkin lomassa.

Tästähän museoita on syytetty ennenkin. Ei tämä mikään uusi asia ole. Kun mikä tahansa aihe tai esine revitään irti alkuperäisestä yhteydestään ja tuodaan museoon, niin se muuttuu museoesineeksi, ja sellaisena sitä myös katsotaan. Itse inhoan juuri tätä kuvataiteeseen liittyvää elitististä juonnetta. Mielestäni ei-esineelliset taiteenlajit – kirjallisuus, teatteri, elokuva, video, dokumenttielokuva – sopivat tavanomaista kuvataidetta paremmin maailmanparantamistarkoituksiin.

Huomion arvoista on, että Mapplethorpen kuva ei aiheuta vastaavaa esteettistä etääntymistä vaan päin vastoin.  Jo kirja sivulta kuvan välittämä tuulahdus homoeroottisesta sadomasokistisesta alakulttuurista pöllähtää keski-ikäisen hetetomiehen tajuntaan niin että inhottaa. Suutarina hän omalla tavallaan pysyy lestissään.

Sinänsä tässä ei kannata sen enempää pohtia miksi Tuisku haluaa tulla rinnastetuksi juuri tuohon valokuvaan. Tai onko rinnastus kenties valokuvaaja Anni Koposen ajatus. Oli sitten kyse jonkin asteen lukkarinrakkaudesta tai provokaatiosta, niin sitaatti on tainnut mennä Tuiskun kuulijakunnalta  ohi.

20.3.2018

Espoossa taidetta voi keräillä roskalavoilta


Kävin aikoinani Viherlaakson yhteiskoulua ja lukiota. Kuvaamataidon opettajani oli yhteiskoulun puolella Aarres Salli. Nämä kaksi Sallin maalausta olivat osa koulussa olleita taideteoksia, joita ei lukumääräisesti ollut kovin monta. Joukossa oli myös grafiikkaa, esimerkiksi Kaskipuron, isäni Simo Hannulan ja muiden vedoksia. 

Sain äskettäin tiedon, että viime kesänä nämä ja muutama muukin teos olivat lojuneet Viherlaakson lukion remonttityömaan roskalavalla, josta valveutunut kansalainen oli ne kerännyt talteen. Maalauksissa on ilmeisesti kyse Sallin Espoon kaupungille tekemästä tilaustyöstä.

Sinänsä en hämmästy jos joskus grafiikkaa heitetään pois, etenkin jos kostuneen vedospaperin pelätään homehtuneen, mutta Espoon kaupungin toiminta Sallin maalausten kohdalla vaikuttaa aika ronskilta. Kuulemani mukaan työt kun ovat ihan rahan arvoista tavaraa jälkimarkkinoilla huutokaupassa. En ota tässä se enempää kantaa kaupungin menettelyyn kuvataidetta painottavaan lukioonsa liittyen vaan puhun asiasta hieman yleisemmällä tasolla.

Ongelman ydin on siinä, että suomen kokoisessa pienessä maassa koulutetaan (kulttuurialan supistuksista huolimatta ) aivan liikaa taiteilijoita, jo ennestään alalla toimivan joukon jatkeeksi. Kun tähän lisätään se tosiseikka, että pankkien ohella monet muutkin isot perinteisesti taidetta keränneet ja ostaneet instituutiot/yritykset karsivat kokoelmiaan varsin reippaalla kädellä, niin tämä aiheuttaa teostungosta taidemarkkinoille. Yhtälöön ynnätään vielä museoiden halu työntää varastoistaan ylimääräiset rönsyt samoille markkinoille. Lisäksi kun taidetta koko ikänsä haalineita suurten ikäluokkien edustajia kaatuu yhä enenevästi hautaan, niin perikuntien toimesta taide sen kun lisääntyy markkinoilla lähes exponentaalisesti. Taidetta tulee siis monesta tuutuista markkinoille kokoajan liikaa.

Kun yhtälöä miettii, niin selviö on, että yhteiskuntana emme voi  raahata kaikkea vanhaa esineistöämme tai taidetta mukanamme loputtomasti, vaan karsintaa on joidenkin periaatteiden mukaan tehtävä. Museoala miettii poistoja ja teosten hävittämistä päivittäin ja heillä on siinä omat käytäntönsä, joihin ei kuulu käsitykseni mukaan teosten dumppaaminen rakennusmiesavusteisesti roskalavoille. Viherlaakson tapauksen suhteen olisi ollut taiteilijan nimeä kunnioittavampaa edes lahjoittaa dumpatut työt vaikka oppilaiden koteihin.

Jos itse taiteen tekijänä haluan päästä jostain teoksestani eroon, niin tällöin silpuan ja poltan sen. Tuhoan säännöllisesti sellaisia töitäni, joita en halua jälkeeni jättää. Ateljeen takan tuhkalla on sitten hyvä lannoittaa ikkunasta avautuvaa puutarhaa ja kerätä kukoistavan näkymän katselemisesta uutta inspiraatiota.  Mielestäni jokaisen  kuvataiteilijan velvollisuutena on siivota nurkkiaan säännöllisesti ja päästää käsistään vähemmän ja laadukkaampaa.

Taiteilijana minun on helppo kontroloida sitä mitä markkinoille omasta toimestani lähtee. Mutta kun teokset ovat pois käsistäni niin ne alkavat elää omaa elämäänsä yhteiskunnan eri kerroksissa, kunnes ne sitten aikanaan tulevat elinkaarensa päähän ja "kuolevat". Tekijänä toivoisin, että tämä kuolema olisi jotenkin "arvokas" tai edes "asianmukainen".

Siksi instituutioiden taholta taiteen karsinta tulisi tapahtua yhteistyössä museolaitoksen kanssa, jossa pitäisi olla paras asiantuntijuus päättää mitä säilytetään ja mitä ei ja se miten teos kuolee. Museon takapihalle voisi perustaa minun puolestani vaikka taideteoskrematorion, jonka tuottamaa taidetuhkaa voisi myydä museokaupassa Espoolaisten kulttuurikotien tai uusien kuvataideluokkien ikkunalaudoilla kasvavien kukkien lannoitteeksi. No, vakavammin sanottuna taideala tarvitsee joka tapauksessa keskustelua tästä aiheesta.



19.3.2018

Simo Hannula - vedos vedokselta

Aloitan jossain vaiheessa isääni taiteilijaprofessori Simo Hannulaan liittyvän toisen blogin pitämisen. Tälle uudelle Simo Hannula - vedos vedokselta nimisellä blogilla julkaisen pikku hiljaa hänen grafiikan teoksiaan teos kerrallaan. Ajatuksena on muutamalla sanalla taustoittaa jokaista työtä, ilmoittaa teostiedot ja liittää blogiteksteihin tunnisteet vuosiluvun ja aihepiirin mukaan, niin, että teoksia on mukava etsiä blogilta tunnisteiden mukaan. Eli tavallaan rakentaa kuva-arkistoa blogin avulla hänen tuotannostaan. Blogi auttaa minua hahmottamaan isän tuotannon ja on oiva apu kun joudun tuon tuostakin vastailemaan erilaisiin isän teoksiin liittyviin kysymyksiin.
Homma ei käynnisty kunnolla ihan vielä mutta jossain vaiheessa tänä vuonna kuitenkin. Tällä hetkellä yliopisto-opintoni pitävät minua kiireisenä, mutta kesän jälkeen minulla on varmaankin enemmän aikaa tälle. Laitan tämän silti jo nyt tiedoksi. Ehkäpä ehdin jonkin teoksen julkaista jo ennen syksyä.
Toisen Simo Hannula - The Master Printmaker nimisen blogin pitäminen jatkuu edelleen englanniksi. Tälle blogille kirjoitan pidempiä tekstejä isään liittyvien eri teemojen mukaan. Mutta tämäkin blogi aktivoituu enemmän syyspuolella.     

16.3.2018

Ekollaasi

Kollaasissa on se mukava puoli, että sen tehdä hyvin ekologisesti kierrätyspapereista ja myös niin, että kehyksetkin ovat kierrätettyjä kuten tämän sivun teos esimerkeissä. Kutsun näitä kestävän kehityksen hengessä tehtyjä ja kierrätyksen ideaa kunnioittavia teoksiani ekollaaseiksi.


Teen kollaasit suosien poisheitettyjä papereita ja erilaisia ylijäämämateriaaleja, joita ihmisen elämä tuottaa. Parhaimmillaan ekollaaseissa kaikki on uudelleen käytettävää ainesta taustapaperia ja kehystä myöten, jolloin vain käyttämäni liiman joudun hankkimaan kaupasta.

Ekollaasin voi tehdä myös esineistä. Esinekoosteissa kierrätyksen aste on korkein. Aina silloin tällöin onnistun tekemään teoksen ilman liiman käyttöä. Useimmiten kuitenkin pieniä tippoja liimaa tarvitaan rakennelmien kasassa pysymisen varmistamiseksi.

Kaikki tälle sivulle päivitettävät teokset ovat myytävänä. Kannattaa kuitenkin varmistaa teoksen saatavuus mahdollisten näyttelyiden tai sen vuoksi, että nettilaiskana ihmisenä saatan unohtaa poistaa sivulta jonkin teoksen, joka ei enää olekkaan saatavilla.


Parhaiten teoksia voi arvioida niiden äärellä. Info-osiosta löytyvät yhteystietoni.



"Päättäväinen", 2017,  ekollaasi / esinekooste. 800 euroa.

"Viitenumero", 2012, ekollaasi, kehyksin 33x27cm. 500 euroa.

"B 49", 2015, ekollaasi,
kehyksin 37x30cm. 500 euroa.