Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2009.

Juhannuskokko

Tässä kuva viikon takaa erään järven rannalta, jossa loimusi komea juhannuskokko. Pidän blogilla näin kesällä hieman verkkaisempaa tahtia. Vauhti kiihtyy sitä mukaan kun uimakelit huononevat.

Pyhä keskinkertaisuus

Tänä aamuna mietin kuinka paljon olen nähnyt taidetta elämäni aikana. Mietin sitä miksi suurin osa kaikesta tuosta, ja etenkin vanhasta taiteesta, on oikeastaan aika keskinkertaista, sellaista kaavoihin kangistunutta tunkkaista öljyväreilyä? Euroopan museoiden seinillä komeilee loputon rivi historian tapahtumien toisintoja, aatelistoasetelmia ja uskonnollisia aiheita, joiden seassa todelliset mestariteokset loistavat kuin harvinaiset helmet. Yksi syy tähän lienee se, kun teoksen alkuvaiheet tekee oppilaiden ja apulaisten sekalainen joukko, niin mestarin pintasipaisu ei riitä korjaamaan keskinkertaisesti tehdyn pohjatyön puutteita. Olisiko tässä myös ns. mestariteoksen "salaisuus"? Parhaissa teoksissa näkyy taiteilijan oma kädenjälki työvaiheiden alusta loppuun. Siksi kai Michelangelo on niin hyvä.

Mitä luovuus on - flow

Luovuuteen liittyy myös ajoittainen intoilu, inspiroitunut mielentila, jossa on tekeminen nousee ikäänkuin siiville. Aika katoaa ja työskentely on mitä mielekkäintä, jopa hauskaa. Homma sujuu ja on hanskassa joka suhteessa. Nämä ovat niitä parhaita hetkiä, joita luovan työn ahertajille suodaan aina silloin tällöin. Asia tunnetaan myös käsitteellä flow. Flow on psykologi Mihály Csíkszentmihályin luoma käsite, joka kuvaa yksilön syventymistä johonkin tehtävään. Kyseessä on olotila jossa jokin keskittymistä vaativa työ alkaa soljua jouhevasti eteenpäin kuin virran viemänä. Flown voivat kokea taiteilijoiden lisäksi hyvin monilla eri elämänalueilla ahertavat ihmiset, urheilijoista hävittäjälentäjiin ja matemaatikoista pörssimeklareihin. Flow saavauttaminen on mahdollista kaikenlaisissa, hieman normaalitasoa vaikeammissa tehtävissä, joissa vaaditaan perusteellista keskittymistä. Rutiinisuorituksissa ilmiötä ei esiinny, eikä liioin silloin jos ollaan liian vaikeiden haasteiden äärellä....

Taidegrafiikka sijoituksena

Taiteen hinta puhututtaa säännöllisesti, etenkin silloin kun uutisissa kerrotaan taidehuutokauppojen hintaennätyksistä. Joudun myös itse silloin tällöin mukaan tähän hintapuheeseen, lähinnä taidegrafiikkaan liittyen. Siksi laitoin sivuilleni kirjoituksen jossa pohdin taidegrafiikkaa sijoituksena ja käyn teemaa läpi taidegraafikon näkövinkkelistä. Millainen siis on taidegrafiikka sijoituksena? Ja ovatko taiteilijan ja taidesijoittajan intressit ristikkäin, vastakkain vai jotenkin muuten?