21.3.2009

Tutkija-taiteilija hutkii ja tutkii

Tutkiminen on taiteilijuudessa nyt muotia. Asian voi kuka tahansa todeta kuuntelemalla taiteilijoiden selvityksiä työskentelynsä motiiveista.

On taiteilijoita jotka "tutkivat teoksissaan havaitsemiseen liittyviä kysymyksiä" tai "tunnistettavuutta ja poissaoloa" tai "tiloja ja ihmisiä rinnakkaisten peilien kautta heijastuneina ja varioituneina" tai "purppuran värin syntymistä, sinisen ja punaisen valon yhdistelmänä". On monenlaista tutkimuskohdetta: kuolema, ruumiillisuus, seksuaalisuus, naiseuden ilmenismuodot erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, kuvien ja sanojen vastaavuus, kaupunkitilan mahdollisuudet, hajuaistin vaikutukset tunteisiin ja visuaaliseen ilmaisuun jne.

Kärjistäen voisi sanoa, että jos liikettä tutkitaan, niin tuloksena on näyttelyllinen tauluja, joissa viivat kaatuilevat vähän sinne sun tänne. Tai jos luonnon ja ihmisen suhde on tapetilla, niin silloin saattaa alaston taiteilija löytyä ulvomasta pimeällä marraskuisella pellolla.

Tutkimisella haetaan ilmeisesti jonkinlaista lisä-arvoa taiteen tekoon, jonka avulla pyritään vakuuttaamaan itselle ja ympäröivälle yhteiskunnalle, että nyt ollaan tekemässä jotain tärkeää. Mielestäni tutkimusintoilussa mennään kuitenkin hieman metsään. Luovuus on ennenkaikkea leikkiä, mielikuvitusta, alitajuntaa, hiljaista tietoa ja ripaus hulluutta. Miten tältä pohjalta voidaan olla järkeviä ja analyyttisiä, jota uskottava tieteenteko kai edellyttäisi?

Mielestäni taiteilja on yksinkertaisesti vain kiinnostunut joistain teemoista, joita hän sitten työstää. Jos on kiinnostunut jostain tai pitää jostain tai nauttii jostain, se ei vielä tee kenestäkään tutkijaa. Taiteilija on tutkijana vähän kuin kukatahansa, joka syö ateriaa ja tarkkailee omia ja muiden reaktioita tämän sosiaalisen tapahtuman aikana ja samalla videoi tapahtuman. Tästä on vielä kunnollinen ravintotutkimus aika kaukana.

Olen hieman kyyninen tässä asiassa. Seuraavan kerran kun joku "tutkii maskuliinisuutta" ja valmistaa suuren kymmenmetrisen falloskanuunan, joka laukaistaan säännöllisesti (suuren suomalaisen seksitutkimuksen osoittamalla laukausutiheydellä) ballistisesti oikeassa kulmassa, niin epäilen vahvasti taiteilijan todellisen motiivin olevan "teoksen synnyttämien reaktioiden tutkiminen", kuten sen huomataanko rohkea teko taidekentän silmäätekevien joukossa ja miten myönteisesti asia vaikuttaa apurahoitukseen.

Kuten tuossa aiemmin sanoin niin taiteenteon ydin on hiljaisessa tiedossa, alitajunnassa ja vaistonvaraisessa etenemisessä. Ja näitä on aika vaikeaa analysoida auki.

Provosoiva väitteeni on että taiteilijan muuttuminen tutkijaksi tekee taiteelle karhun palveluksen. Liika tutkiskelu kangistaa tekemisen ja lopputulos on sen mukaista. Tutkijapohjalta tehdyt näyttelyt ovat olleet liian usein virkamiesmäisiä tasapaksuja analyysejä, joista on leikki ja hyvä fiilis kaukana. Paremmat (ja mielenkiintoisemmat) roolit taiteilijalle löytyvät luovuuden ja hulluuden suunnasta.

6 kommenttia:

meri kirjoitti...

satu kiljusen ja mika hannulan toimittamassa kirjassa 'taiteellinen tutkimus'otso koo on hiukan samaa mieltä kanssasi; hänkin on aina vierastanut ajatusta taiteen tohtoreista ja ylipäänsä ajatustataiteesta 'tutkimisena'.

ja minä puolestani olen samaa mieltä sekä sinun, otson että antti eskolan kanssa, joka vertaa tutkijataiteilijoita koiriin, jotka haistelevat ympäristöään sieltä sun täältä.

itse pääsen harvoin sellaiseen tilanteeseen, jossa jokin itselle asetettu työhön liityvä ongelma olisi lopullisesti ratkaistu l. tutkittu pois.

olet varmastipannut merkille että taidetta sanallistetaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Luovuksissa kirjoitti...

Meri,

sanallistaminen on myös omiaan etäännyttämään aivan tavallista katsojaa/kokijaa taiteesta. Kuka viitsii näyttelyssä lukea sepustuksia jokaisen teoksen kohdalla, joiden ymmärtäminen edellyttää pohjatietoa taiteenhistoriasta ja teorioista? On hyvä jos teoksesta osaa nauttia ilman että pitää olla taiteen-katsomisen-maisteri, jotta "pääsisi sisään" asiaan.

Liika tutkiminen lisää myös taidealan elitismiä. Tässä mielessä taidekin on viihdettä. Viihdykettä ja elämystä asiantuntijoille, taide-eliitille.

Pellon pientareella kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, esimerkkisi kaatuilevine viivoineen ja falloksineen sitä paitsi nauratti, kiitos. Itseänikin tuollainen mukaviisaus taideteosten yhteydessä usein ärsyttää. Eikö enää luoteta omaan taiteeseen, kun siihen pitää sepustaa oheen "jotain älykästä"?

Luovuksissa kirjoitti...

Kiitos Pellon pientareella kehuista. Mukavaa kun jokin teksti saa vastakaikua.

Motiivit toiminnan taustalla ovat tärkeitä ja niihin kiinnitetään mielestäni aivan liian vähän huomioita.

Pellon pientareella kirjoitti...

Kiitos ja mukavaa, jos kommenttini ovat tervetulleita, vaikken millään tavalla kuulukaan taidepiireihin tai ole "virallinen taiteilija". Luin monta sivua taaksepäin juttujasi, ja aioin jatkaa edelleen. Sellaista tapahtuu aika harvoin, että jaksaa miljoonien blogien joukosta lukea enemmänkin yhtä. Pidän kirjoituksistasi, ajatuksistasi ja arvomaailmastasi. Kuvataiteilija voi olla myös lahjakas sanankäyttäjä ja ajattelija, vaikka Suomessa monilahjakkuuksia ei aina ymmärretä tai siedetä. Katsoin myös galleriaasi, ja pidän kovasti töistäsikin.

Hyvää kevättä sinulle ja läheisillesi. Ja jatkathan edelleen kirjoittamista, vaikket saisikaan kovasti kommentteja. Tekstin arvo ei onneksi ole riippuvainen niistä.

Luovuksissa kirjoitti...

Kiitos vaan kehuista Pellon pientareella, aina on mukava saada positiivista palautetta.

Ja kyllä kirjoittamainen jatkuu, hieman tilanteen mukaan tietenkin. Aina en kykene aivan säännöllisiin joka päiväisiin postauksiin.