8.7.2010

Anonyymisti vai ei?

Viime viikot olen ollut erilaisten talonpoikaisesineiden ympäröimänä ja tarkastellut näitä käsityöesineitä lähietäisyydeltä. Niiden tekijät jäävät pimentoon ja se onkin seikka mikä erottaa taiteen käsityöstä. Taiteessa tekijän persoona on usein (ei aina) vahvasti läsnä, kun taas käsityöläinen häviää helposti anonyymiksi jonnekin valmistamansa esineen taustalle. Jäin pohtiman onko tämä hyvä vai huono asia?

Taiteessa on yleensä läsnä teoksen lisäksi myös taiteilijan nimi. Ihmisiä kiinnostaa kuka teoksen on tehnyt, se onko kyseessä tunnettu vai tuntematon taiteilija. Tiedossa on myös että julkisuus lisää taiteilijan myyntiä. Nimi kiinnostaa ja tunnettu nimi maksaa enemmän kuin tuntematon.

Käsityöläinen jättäytyy mielellään esineidensä taustalle ja luottaa siihen että "taiten tehty" riittää. Eikä tekijän persoona edes kiinnosta ostajaa, useimmiten riittää että esine on tasokas ja että se täyttää hyvin sille asetetun tehtävän.

Todellisuudessa tämä ei ole ihan näin musta-valkoista. Raja-aidat ovat häilyviä ja toimintatapoja on monia, niin taiteessa kuin käsityöläiyydessä. Löytyy taiteilijoita jotka tietoisesti haluavat hävittää persoonansa teoksesta ja laittavat signeerauksen teoksen takapuolelle tai eivät signeeraa töitään lainkaan, mutta tämänkaltainen toiminta on harvinaisempaa ja tietoista tekijän maailmankatsomukseen liittyvää valintaa. Ja kyllä käsityöläisiäkin löytyy jotka kilvoittelevat persoona edellä leipänsä eteen.

Mutta kun taidekentän touhuja seuraa niin tämänkaltaista "yleistyksen" voi kyllä tehdä. On aika vaikea kuvitella taidenäyttelyä (paitsi ikoninäyttely) jossa ei kerrottaisi tekijöitä ja luotettaisiin vain teosten voimaan. Puhumattakaan teosten myynnistä. Tuntemattomat suuruudet eivät ole taiteen markkinavoimien suosiossa.

Eli rahako tässä rattaita lopulta pyörittää? Harvalla taiteilijalla on varaa olla anonyymi. Se joka valitsee tämän tien kulkee todella vastavirtaan.

2 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Tulee mieleeni yksi erityisalue. Keramiikka. Kaj Franck suunnitteli Kilta-astiaston kaikille perheille ja varsinkin niille, joilla oli pienet ahtaat asunnot kaupungissa, ja sellaisiahan ne ovat ihan keskiluokkaisillakin ihmisillä vielä Helsingissä.

Tai mitä se keskiluokkaisuus nyt tarkoittaakin. Taidan tarkoittaa sitä porukkaa joka ei jää köyhyysrajan alapuolelle.

Mutta kun Franck suunnitteli niitä pinottavia kulhoja ja mukeja niin hän ajatteli tasaisen köyhää asumista heti sodan jälkeen. Ei kellään ollut rahaa eikä myöskään tavaroita.

Sitten ykskaks Arabia otti ja rupesi tekemäänj sarjaa uudestaan, nyt Teema-merkillä. Ero on huomattava. Minulla ei olisi varaa ostaa niitä astioita. Niiden pohjassa lukee design Kaj Franck.

Hinnat ovat pilvissä. Kuka tahansa pieni köyhä ei niitä voi ostaa enää. Sen lisäksi Kilta-astiastossa ei lukenut pohjassa Kaj Franck, hän ei halunnut tuoda itseään esille, vaan kätevän astiaston.

Jossain määrin siis Franck suhtautui itseensä kuin käsityöläinen. Taisi saada kuukausipalkkaa kuitenkin Arabialta, no ainakin myöhemmin sai. Se riitti. Nimeä hän sai siksi että teki niin hyviä astioita.

Voi olla jopa niin, että jokin suomalainen design voi kärsiä siitä että nuoret ja osaavat eivät pääse suunnittelemaan, koska nyt satsataan nimiin, ja Arabiasta tuli brändi.

Minusta se on oikeasti aika surullista.

Luovuksissa kirjoitti...

ehkäpä se on juuri tuo kuukausipalkka joka mahdollistaa sen ettei nimeä tarvitse tuoda esiin.

Malja vanhasta lasista kommentillesi...