24.10.2011

Junttahommia


Elämässä näyttää aina välillä tulevan eteen sellainen kohta jolloin on aivan pakko ruveta karsimaan matkasta kaikenlaista turhaa. Jo pitemmän aikaa meno on tuntunut vähän nihkeältä, aika ei riitä, rahat on loppu, kaikenlaista "hoidettavaa" asiaa pukkaa esiin kuin sieniä tänä syksynä metsässä. Olo on riittämätön ja kaikki menee hosumiseksi.

Joten olen ryhtynyt karsimaan pois elämästäni kaikenlaista ylimääräistä. Sinänsä monet asiat ovat olleet ihan hyviä ja hyödyllisiä, mutta kun kalenteri täyttyy näistä, ne rupeavat stressaamaan ja vievät voimat ja loputkin energiat.

Kaikkein tärkeimpien asioiden pahimmat uhkaajat eivät ole ns. huonot asiat, koska ne on helppo tajuta joutaviksi ja karsia ne muutenkin pois tieltä. Vaan ne pahimmat uhat ovat aina niitä sinänsä "hyviä ja hyödyllisiä" asioita, joita niin mielellämme roikotamme mukanamme, ahneita kun olemme.

Näistä sitten elämä pikkuhiljaa täyttyy ja kohta ei ole energiaa, eikä aikaa sille mikä on kaikkein olleellisinta ja rakkainta.

Tämän takia mm. taiteilijan elinkeinoasioihin keskittyvä Partnerismi.fi sivusto saa nyt mennä ja moni muu asia sen mukana. Luovuksissa blogi kuitenkin jää ja jatkaa. Ehkäpä myös tämän syyssiivouksen myötä aikaa vapautuu enemmän myös blogikirjoitteluun.

Ei kommentteja: