29.8.2018

Hyvää yötä!


Elokuun loppupuolella järjestettiin Helsingissä jälleen kerran Taiteiden yö. En ole sen tapahtumiin kovin monena vuotena osallistunut. Joskus kaksikymmentä vuotta sitten olin panelistina Taidemaalariliiton järjestämässä taiteilijoiden toimeentuloon liittyvässä keskustelussa ja kymmenen vuotta sitten palasin ystävieni juhlista kaupungin läpi ja näin tulella jongleerausta ja kuulin kun joku lausui runon porttikäytävässä. Nyt lähdin liikkeelle periaatteella, että kuljeskellaan ja katsotaan mitä eteen tulee. Latasin aplikaation, joka näyttää kartalta missä olen ja mitä lähellä tapahtuu.

Saavuin paikalle 16:30 maissa, treffasin vaimoni ortodoksien telttaravintolassa Pyhän kolminaisuuden kirkon pihamaalla ja pohjustimme tulevaa kierrosta lammaskebapeilla. Kurkistimme avoimeen kirkkoon. Oli pieni mutta ihan hieno. Tiedekulman kirjaesitelmät sivuutimme. Etsimme tuloksetta performanssia. Espan puistossa katselimme saippuakuplien puhaltelua. Joku tuttu pysäyttää. Jutustelemme.  Äppi kertoo, että monet tapahtumat eivät ole vielä alkaneet, mutta ruotsalaisessa teatterissa on toimintaa. Siispä sinne. Kolusimme teatteria pitkin viitoitettua reittiä ja näimme ja kuulimme kaikenlaista teatterin tekemiseen liittyvää kulisseista peruukkeihin. Sinänsä ihan ok ja mielenkiiintoinen sekä näkemisen arvoinen kierros.

Mutta aika rientää. Bulevardin suunnassa on äpin kartassa paljon pallukoita. Siispä sinne. Polttari porukka pysäyttää. Hellymme osallistumaan asiaan liittyvään hölmöilyyn. Pallukat paljastuvat gallerianäyttelyiksi. Niitä näkee muutenkin. Taas vastaan tulee (vaimon) tuttuja ja seuraa jutustelua. Aika kuluu. Pohdimme miten pitkälle kannattaa kulkea, pallukoita kun on aika kaukanakin. Suuntaamme Tennispalatsille HAMiin. Matkalla ruttopuistossa kuuluu musiikkia. Kurkistamme Vanhaan kirkkoon. Jukka Leppilampi, Marzi Nyman ja Junnu Aaltonen kumppaneineen soittavat niin kovaa, että lyhyeksi jäänyt kokemus on todella helvetillinen. Tinnitukseni yltyy. Kirkon ulkona joku porttikiellon saanut kylähullu kertoo olevansa jonkin sortin inkarnaatio. Värikkäästä ulkoasusta huolimatta kyse ei ole esityksestä vaan nousukiidossa olevasta mielenterveysongelmasta.

HAMissa väkeä tungeksii ja huomio kiinnittyy ihmisten väistelyyn, ei teoksiin. Pitää tulla tänne joskus rauhallisempana hetkenä. HAMin puuhakulmassa on säpinää. Sekaan ei ole menemistä. Matka jatkuu kohti musiikki talon edustaa, jossa kuuntelemme ulkoilma karaokea.  Alkaa turhauttaa. Taas joku tuttu jutututtaa. Pitkään ja hartaasti. Tutkimme äppiä ja toteamme, että alkaa olla “myöhä” kun monet tapahtumat ovat jo loppuneet 20:00 mennessä ja “kaikki” tapahtuu ärsyttävästi samaan aikaan. Pännii koko touhu. Häivymme kotiin.

Mitä jäi käteen? Kun käymme teatterissa muutenkin, seuraamme kulttuuria, koluamme näyttelyitä ja näemme erilaisia esityksiä muutenkin, ja kun kirjamessuilla voi kuulla (lehdistä lukea) kirjailijahaastatteluja, niin miksi näitä pitäisi oikein erikseen tulla taiteiden yöhön kokemaan? Minulle tapahtuma on oikeastaan yhdentekevä. Jos seuraavan kerran tulen ylipäätään koko tapahtumaan,  kymmenen vuoden kuluttua, tulen suoraan uuden kirjaston lähistölle. Ilmeisesti tapahtuman päänäyttämö rakentuu jatkossa tänne kunhan puistoalueet on saatu kuntoon.

Ei kommentteja: