Luovuksissa

2000-luvun alussa innostuin yhteiskehittelystä , jota ryhdyin soveltamaan tilausteosten tekemiseen. Nimesin taideteosten yhteiskehittelyn partnerismiksi vaimoni avustuksella yhteiskehittelyn hengessä. Ajatuksena oli tehdä tällä ”ismiksi” nimeämisellä pesäero tavanomaisen tuotekehittelyn parissa tapahtuvaan yhteiskehittelyyn. (Yhteiskehittely on professori Yrjö Engeströmin vastine englannin co-creation termille ja siinä on kyse asiakkaan mukaan ottamisesta, sitouttamisesta tuotteen tai palvelun kehittelyyn.) Partnerismi herätti aikanaan mukavasti huomioita ja kävin asian tiimoilta pitämässä monenlaista puhetta ja luentoa. Ajatuksena oli myös perustaa taiteilijaryhmä ismin ja taiteilijan yrittämisajatuksen ympärille, mutta asia ei edennyt manifestia ja alkutapaamisia pidemmälle. Syynä oli lähinnä oma passiivisuuteni ja se, että partnerismin ajatus jää mielestäni liian kapeaksi, jos se liittyy pelkästään taiteilijayrittämiseen, kuten tuossa vaiheessa itselläni....

Aamun Hesarissa oli kirjoitukseni , jolla kommentoin aiempaa mielipidesivujen kirjoitusta . Alkuperäisessä tekstissä, jonka Hesariin lähetin, oli mukana huomautus taidealan yrittämiseen liittyvästä kapulakielisyydestä, josta nostin esimerkiksi lauantaisen mielipidekirjoittajien yrittämisen perustan, joka on: ”taidelähtöisyys organisaatioissa tehtävässä vaikuttavuuteen tähtäävässä kehitystyössä”. Mitä hittoa tämä sitten mahtaa tarkoittaakaan? Jos yrittämisen lähtökohdat joudutaan määrittelemään näin kiemuraisesti, niin kannattaako edes ruveta koko hommaan? Tässä kuitenkin mielipiteeni: Kaikki taide ei sovellu yrittämiseen Mielipidesivulla kysyttiin (HS 7.9.), miksi taiteen alalla on niin vähän yrittäjyyttä.  Ei ole olemassa mitään yhtenäistä taiteen alaa, jossa pätevät samat yrittämisen vaikeudet.  Taide on kattotermi, joka sulkee sisäänsä kirjavan joukon erilaisia toimintoja, joilla ei pahemmin ole tekemistä keskenään.  On taiteen aloja, joissa yrittäminen on l...