Luovuksissa

Sanotaan että "se joka käyttää vasaraa, näkee ongelmat nauloina." Näin taitaa asia olla myös taidegrafiikassa. Kun käyttää piirrintä ja tekee viivasyövytyksiä, niin ongelmat liittyvät yleensä viivoihin. Ohessa kuva "The Bulb - Sipuli" teoksesta, joka on tämän vuoden teossatoa.

Joskus tuntuu että elämä on vähän tällaista ison taakan vetämistä, kuten tässä Kauppatorin liepeillä ottamassani kuvassa, jossa vanha torikauppias kärrää tavaroitaan talteen päivän päätteeksi. Kuvaus vuosi oli 1978 tai 79. Onneksi elon taakat ovat usein kevyempiä kuin nopeasti katsottuna näyttää, kuten kuvan kauppiaalla. Lastina on koreja.

Kun aikaa kuluu riittävästi, niin sanontojen alkuperä häviää historiaan. Sananparsi jää elämään ja sitten ihmetellään että mistähän tuokin lause oikein tulee. Yksi tällainen sanonta on se kun jokin asia "tekee eedvarttia", eli mahdottoman hyvää. Taustalla lienee Edvard VIII, joka vuonna 1936 luopui vapaaehtoisesti Englannin kuninkuudesta veljänsä Yrjö VI (nykyisen kuningataren Elisabet II isä) hyväksi, naidakseen amerikkalaisen Wallis Simpsonin. Tapaus herätti aikanaan suurta pahennusta, sillä Wallis oli jo eronnut kerran ja ryhtyi suhteeseen Edvardin kanssa, vielä toisen avioliittonsa aikana. Sanonta siis liittyy tähän. Edvardin ja Wallisin elämä jatkui "Windsorin herttuoina", liitto kesti ja parin intohimoista seksiä epäiltiin jopa hieman sadomasokistiseksi.

Tässä seinäkirjoitus ajalta ennen graffitien tuloa suomeen. Kuvausvuosi on 1980 ja kuvauspaikka oli muistaakseni jossain Hietalahden suunnassa.

Melko tarkalleen tasan 30-vuotta sitten, helmi-maaliskuun taitteessa, vuonna 1980 tai 1979, kuvasin nämä Kaivopuiston kärjen ja Harakan saaren väliin rakennetut pitkospuut. Näin komeita pitkospuita näkee harvemmin jään päällä.

Meillä kävi vieraita tuossa jokin aika sitten. Yleensä kokkaukset hoitaa emantä, mutta tällä kertaa sovittiin että minä valmistan jotain niistä viidestä ruokalajista jotka osaan. Päädyttiin kalakeittoon. Ryhdyin puuhaan ja soppa onnistui hyvin, jopa poikkeuksellisen maukkaasti. Vieraat saapuivat ajallaan, ja ei muuta kuin keittoa maistelemaan. Hämmästys levisi kun selvisi että kulinaarinautinto olikin "itsensä taiteilijan" tekemä, ja kohta joku vieras ehdottaa että "eikös sun kannattaisi perustaa ravintola, kun näin hyvää herkkua teet?" Vastaavaa kommentointia olen kuullut myös pihan ja puutarhan kivitöitä tehdessäni. "Taiteellisia kivitöitä tarjolla" firma olisi minulle kuulema hyvä idea. Ja kerran joku ehdotti halkobisnestä, kun homma käy niin näppärästi. Ongelmahan näissä sinänsä hyvää tarkoittavissa ehdotuksissa on se, ettei minulla ole pienintäkään aikomusta vaihtaa alaa ja ehdotukset tuntuvat joskus loukkaavilta. Mikä joku toinen on sanomaan kenell...

on eräistä kuvataiteen tekijöille suoritettavista apurahoista annetun lain (115/1997) nojalla käsitellyt oheisen hakemuksenne. Hakemukseen ei tällä kertaa ole voitu suostua tarkoitukseen varattujen määrärahojen riittämättömyyden vuoksi. Hakemuksia saapui 826 kappaletta ja apurahoja myönnettiin 120 kappaletta. Taiteen tekijän tärkein ominaisuus taitaa nykyisin olla se, kuinka hyvin sietää jatkuvaa pettymystä apuraha- ja muiden anomustus kanssa. Jos oikein ahkerasti laittaa anomusta saattaa kuulla "ei-oota" jopa kymmenen kertaa vuodessa. Taiteen kentällä on menossa armoton kisa aurinkopaikoista, mutta asiasta ei puhuta, koska taiteilijat ovat kolleegoita keskenään , kuin samaa suurta perhettä , ja koska kilpailu liittyy yritystoimintaan, eikä taiteen tekoon. Ja eihän tässä elinkeinoa pyöritetä, vaan palvellaan taiteen jaloa aatetta.

Taidekentällä on yllättävä ongelma, taidetta nimittäin syntyy aivan liikaa ja sen säilyttäminen on mahdotonta. Suomen museot ovat pullollaan taidetta, sellaiset 300 000 taideteosta noin 4,5 miljoonan museonimikkeen joukosta. Taiteilijoita on liikaa tämän kokoiseen maahan. Useita tuhansia riippuen siitä miten lasketaan. Jo pelkästään Taidemaalariliitossa on jäseniä yli 1300 ja tähän kaikki muut vielä päälle. Joskus kuulin kuvataiteilijoiden kokonaisluvun olevan jossain 4500 paikkeilla, mene ja tietä. Ja tietysti uutta taiteilijaa pukkaa alalle satamäärin joka vuosi. Onneksi on myös poistumaa. Kaiken kaikkiaan eri taideammateissa (kuvataide, rakennustaide, valokuvataide, elokuvataide, näyttämötaide, kritiikki, säveltaide, tanssitaide, kirjallisuus jne...) työskentelee vajaat 20 000 ihmistä. Jos ajatellaan, että yksi kuvataiteilija tekisi keskimäärin 1000 taideteosta elämänsä aikana, niin se tekee miljoonittain teoksia nyt työskentelevältä taiteilijakunnalta. Kaikki taide ei yksinkert...

( KIRPPUTORI ON LOPETTANUT TOIMINTANSA 1.1.2013. ) Koska tältä blogilta on jo useasti etsitty tietoa Viherlaakson kirpputorista, Viherkirppiksestä, niin laitan tähän tietoa josta asiat selviävät. Sisältä löytyy pitkät rivistöt puisia "hyllyjä" jaettuna n. metrin lokeroihin, joihin saa vaatteita myös roikkumaan. Osoite on Viherlaaksontie 5. Kirppis on avoinna arkisin (ma-ke, pe) klo 10-18.00, torstaisin klo 12-20 ja viikonloppuna (la-su) klo 10-15.00. Paikan puhelinumero on  044-2010610. Oman lokeron voi vuokrata 22-35 euron viikkohintaan myyntipaikan tasosta riippuen, hintatilanne tammikuussa 2012. Paikka on entinen K-kauppa, joka lopetti toimintansa viime vuoden syksyllä. Kiinteistöllä on oma parkkihalli, jonne on ajo suoraan Viherlaaksontieltä. Paikalla on myös omat nettisivut kuvien kera, joille linkki tästä . Kun piipahdin paikalla, niin koetin löytää rojun seasta jotain kollaaseihin sopivaa, vaan ei löytynyt tällä kertaa. Ehkäpä myöhemmin. Wikipedian  kirpput...

Yritin selittää tuttavilleni termiä käsitetaide , mutta jäin epäselvyyteen käsittikö kukaan kuulijoista yhtään mitään ja käsitinkö edes itsekkään? Käsitetaide eli ideataide eli informaatiotaide ei ole selkeä taidetyyli, vaan taiteen tekemisen asenne, jossa lähtökohtana ei ole teoksen visuaalisuus, vaan teoksen idea. Siis teoksen filosofia, idea teoksesta eikä itse teos. Käsitetaiteilija ikäänkuin antaa katsojalle "haasteen", teoksen idean, jonka katsoja sitten täydentää valmiiksi omassa päässään. Itse en kuulu niihin jotka pitävät käsitetaiteesta. En vain jaksa pohdiskella jokaisen teoksen äärellä sen mahdollisia merkityksiä tai tulkintoja. Pidän käsitetaidetta jonkilaisen taiteen eliitille tarkoitettuna viihteenä, sanaristikkoina tai taidearvoituksina, joita pohdiskelemalla voi kokea olevansa taideviisas. En kannata elitismiä. En edes taiteessa, vaikka se olisi kuinka hienoa miettiä mitä joulukuusi tyhjässä museohuoneessa tarkoittaa. Jos asian siirtää urheiluun, niin k...

Luovuus on muotia. Luovuudesta on tullut "mediaseksikyyttä" lisäävä ilmaus, jota ympätään eri yhteyksiin, jotta asiat tuntuisivat haluttavimmilta. Arjen harmaa puurtaminen ei houkuta, mutta sama elämä "arkiluovuudella" kuorruttettuna kuulostaakin jo paljon mielekkäämmältä. Luovuus on hämärä ja vaikeasti hahmotettava määrite, jolla haetaan asioille lisäarvoa. Outo pukeutuminen liitetään luovaan persoonaan, saatetaan jopa sanoa että joku on "taiteellinen" pelkän ulkonäön perusteella vaikka mitään muuta näyttöä asiasta ei löytyisikään. Itseasiasssa taiteilijat ovat pukeutumisessaan, noin yleisesti, aivan tavallisen näköisiä ihmisiä, muutamia poikkeuspukeutujia lukuunottamatta. Mielenkiintoista on, että luovuus sana on varsin tuore. Esimerkiksi vuoden 1966 Nykysuomen sanakirja (Wsoy) ei tunne koko ilmaisua, eikä löydy sanalle vastinetta vuoden 1968 suomi-englanti suursanakirjastakaan, mutta vuoden 1984 sanakirjasta se löytyy, vastineena sanoille creativit...

Jos taidehistorian klassikoiden taustat (kuten oheisen Botticellin maalauksen Venuksen syntymä) ja muut tunnettuihin teoksiin liittyvät asiat kiinnostavat, niin sivustolla smarthistory.org voi kuunnella kaikenlaista teemaan liittyvää, joskin teoslajitelma on aika suppea, vain 220 teosta. Podcast kuulokuvina asiantuntija keskusteluja teosten äärellä.

Tässä kuva tuoreesta "Tie" -etsauksesta, jota piirtelin koko viime viikon. Originaali on aika pieni, vain 18x13,5cm laatta, ja kun detaljia on näin paljon, niin aikaakin tärväytyy paljon. Tässä ollaan siis varsinaisen "hitaan taiteen" parissa, jossa ei auta hötkyillä. Piirtimenä toimi vanhaan siveltimen varteen tökätty parsinneula. Ohut puuvartinen itsetehty piirrin on huomattavasti mukavampi silloin kun piirtäminen jatkuu pitkään. Muutenkin minulla on aika alkeelliset menetelmät. Yritän pitää asiat yksinkertaisina. Etsaus tarkoittaa muuten samaa kuin viivasyövytys. Lisää etsauksesta löytyy täältä .

Tässä kuva Tallinnan Kadriorgin puiston aurinkokellosta kevään ja valon saapumisen kunniaksi. Aurinkokelloja näkee aika harvoin ja kohta ei varmaan näy rannekellojakaan, kun jokaiselta löytyy kännykkäkello taskustaan. Aika juoksee ja me yritämme pysyä perässä, vaikka hengästyttää. Enää kolme kuukautta ja juhannuskin on ohi. Eläköön valo, sillä ilman valoa ei ole havaintoa, ja ilman havaintoa ei synny taidetta. Taide on valolla leikkimistä. "Katsella ei tarkoita samaa kuin nähdä." (Puolalainen sanonta)

Tässä vielä vuoden 1927 Suomen Kuvalehdessä ollut kulttuuripakina, ajalta jolloin räätäleillä riitti hommia. Naisten seurassa on aidon herrasmiehen kuulemma pukeuduttava aina hännystakkiin. Näin selviää pilkkanimen "hännystelijä" etymologinen alkujuuri.

Tutkiminen on taiteilijuudessa nyt muotia. Asian voi kuka tahansa todeta kuuntelemalla taiteilijoiden selvityksiä työskentelynsä motiiveista. On taiteilijoita jotka "tutkivat teoksissaan havaitsemiseen liittyviä kysymyksiä" tai "tunnistettavuutta ja poissaoloa" tai "tiloja ja ihmisiä rinnakkaisten peilien kautta heijastuneina ja varioituneina" tai "purppuran värin syntymistä, sinisen ja punaisen valon yhdistelmänä". On monenlaista tutkimuskohdetta: kuolema, ruumiillisuus, seksuaalisuus, naiseuden ilmenismuodot erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, kuvien ja sanojen vastaavuus, kaupunkitilan mahdollisuudet, hajuaistin vaikutukset tunteisiin ja visuaaliseen ilmaisuun jne. Kärjistäen voisi sanoa, että jos liikettä tutkitaan, niin tuloksena on näyttelyllinen tauluja, joissa viivat kaatuilevat vähän sinne sun tänne. Tai jos luonnon ja ihmisen suhde on tapetilla, niin silloin saattaa alaston taiteilija löytyä ulvomasta pimeällä marraskuisella pellolla...

Ajan henki on nyt se että vanhakantainen unelmointi ei riitä, vaan elämälle tulee asettaa selkeitä tavoitteita. Kilot kuriin ja 3kk:n laihdutusohjelma käyntiin, unelmakoti merenrannalle, paikka ammattilaisten auringossa, rahaa, menestystä, vaikutusvaltaa, elinikäistä oppimista ja itsensä johtamista. Kun lähdemme sitten tavoittelemaan haaveitamme tosimielellä, niin saattaa käydä niin että ehdollistamme oman onnellisuuteemme tavoitteen toteutumiseen. Ja joudumme pikkuhiljaa tilanteeseen jossa ajatus on, että vasta sitten kun tavoite on saavutettu, niin vasta sitten olen onnellinen. Kunhan vain ensin saan sen mitä olen halunnut tai saan oikeanlaista menestystä tai muuta vastaavaa. Ja kuitenkin aika harvoin elämä menee niin kuin sitä suunnittelee. Elämä kuljettaa outoja outoja polkuja, pörssikurssit syöksyvät, läheisiä kuolee, avioeroja tapahtuu, on sairastelua, ja parhaimmatkaan omat ponnistelut eivät auta, jos ajan iso trendi on vastakkainen. Taiteilijalla yksi onnellisuutta vahingoit...

Törmäsin taas eräässä keskustelussa käsitteeseen "aito taide". En pahemmin pidä tästä määritteestä, jonka tapaa silloin tällöin taidekentän keskusteluissa. Taiteilija saattaa kertoa "omalle ja muulle aidolle taiteelle olevan tyypillistä se ja se" tai sitten joku julistaa aidon taiteen olevan ei-kaupallista ja ennenkaikkea "kantaaottavaa yhteiskuntakriittisyyttä". Aitous vie taiteen lähelle sellaisi määritteitä kuin puhdas tai pyhä, liikutaan siis uskonnon suuntaan. Taiteilijasta tulee totuuden julistaja, jonkinlainen taidekentän seremoniamestari. Näin aitoudella tarkoitetaankin oikeaopista taidetta, sellaista joka on syntynyt mahdollisimman puhtoisesti vailla kaupallisuuden tai väärien motiivien syntejä. (Näistä taidepappien julistuksista, "keskustelun herättämisistä" on myös kyse aamun Hesarin artikkelissa jossa pohdittaan sitä mikä on taiteen nimissä sallittu. Tätä taiteen moraali teemaa olen jo käsitellyt aiemmin ja siksi en jatka siitä enem...

Vuoden 1927 lehdestä kertoiltiin miten jalkojen elekieli paljastaa naisen tunteet. Oheinen leike on hieman vajaa, sillä yhden noista jaloista ehdin jo käyttää kollaasin osasena. Mitähän valokuvat paljastaisivat luovan työn tekijöiden asennoista jos heitä kuvattaisiin työnsä äärellä tai muuten vaan? Näkisikö kuvista angstin voimakkuuden tai sen haittaako rahapula työskentelyä? Näkyisikö se miten sujuu muusan kanssa ja se onko apurahalautakunta ollut suosiollinen? Se niin on että elekielikin on "kieli" ja "puhumme" sitä joka tapauksessa jollain tasolla, hyvin tai huonosti ja jotain siltä väliltä. Tämän kyllä huomaa poliitikkoja seuratessa. Tänä päivänä aliarvioimme helposti kuvien tehon kun visuaalista ärsykettä tulee vastaan joka puolelta. Visuaalisuus ja jatkuva kuvatulva on nykyajan arkea. Mutta asia on läsnä myös taiteessa. Kun elekieli siirretään teokseen, silloin on kyse sommittelusta, rytmistä ja muodosta. Kaikesta siitä harkinnasta ja pähkäilystä jolla teokses...

Mikä silloin neuvoksi kun on sellainen päivä, jolloin mikään ei oikein suju, luovuus tökkii ja otetta luovaan työhön ei löydy? Tällöin olisi parasta lähteä vaikka kalaan, tai ylipäätään hetkeksi pois työn ääreltä ja yrittää laittaa kaikki siihen liittyvät asiat pois mielestä. On parempi viettää rokulipäivä ja luuhata kahviloissa, istuskella metsässä tai plärätä kirjoja, kuin yrittää väkisin "runtata" työskentelyä käyntiin. Pieni lataustauko piristää luovuutta kummasti, eikä sen välttämättä tarvitse olla kovin pitkäkään. Joskus ateljeen siivoilu ja paikkojen järjestäminen auttaa. Puhtaalta pöydältä aina on mukavampi aloittaa. Jos riittävä tauko ei jostain syystä ole mahdollinen, niin silloin työskentelyssä onnistuu parhaiten se jonka rutiini ja ammattitaito ovat sen verran vankat, että ne takaavat laadun vaikkei parasta innoitusta tekemiseen löytyisi. Motivaatio takaa kuitenkin parhaan lopputuloksen ja siksi tilaustöiden tekemisiin, ja varsinkin työskentelyyn näyttelyä vart...

Olen radion suurkuluttaja. Yleensä työhuoneella on radio auki koko päivän ja tietysti radio on mukana kuvioissa myös autoa ajaessa. Arkisin tulee kuunneltua radiota puheohjelma painotteisesti helposti 9-10 tuntia, mikä on ilmeisesti aika paljon. Noin yleisesti ottaen nautin suunnattomasti radiosta, mikä on minulle moninverroin tärkeämpi media kuin esimerkiksi tv. Ilman tv.tä pärjään vaikka vuosia, mutta ilman radiota tulee orpo olo jo muutaman päivän jälkeen. Tosin viimeaikoina radio on alkanut ahdistaa. Päivän mittaan kuulee aivan liikaa negatiivista uutista. On irtisanomisia, lomautuksia ja lohdutonta näkymää ilmastonmuutoksesta. Milloin kukakin asiantuntija esittelee yhä synkempää arvioita maailman taloudesta ja siitä kuinka kohta koko suomi joutuu palaamaan lantun syöntiin tai muuhun asketismiin. Ja kaiken kukkuraksi eläkkeelle ei ole tavallisella ihmisellä elinaikanaan mahdollisuuksia. Näistä syistä olen siirtynyt yhä enenevästi musiikin kuunteluun ja radion avaan vain hyvin val...

Tässä pari todistetta laman saapumisesta Viherlaaksoon. Tosin paikallisesta autokauppiaasta voisi sanoa että sillä on ollut aina autoja pihassa. Tosin aiemmin kauppias jaksoi sentään puhdistaa romunsa lumesta. Mutta kirpputorin saapuminen Viherlaaksoon, se onkin jo aito taantuman merkki. Tällaista ei täällä tapahdukkaan aivan joka lama. Iloisena uutisena mainittakoon että Pelastusarmeijan Iltalan vanhainkoti on aloittanut armottoman lamantorjuntataistelun. Periksi ei nyt anneta. Ensin puretaan vanhat homeiset rakenteet ja sitten rakennetaan uusi uljaampi tulevaisuus.

Taiteilijan raha-asioita tutkitaan säännöllisesti ja viimeksi asialla on ollut Turun kauppakorkeakoulu. Tutkimuksessa tarkasteltiin niitä ammatteja jotka ovat yrittämisen ja palkkatyön välimaastossa, kuten freelance-journalistit, kääntäjät, tulkit ja kuvataiteilijat. Yrittäjyyden ja palkkatyön rajapinnalla? Työn ja toimeentulon rakentuminen eri ammateissa 2000-luvun suomessa (Akola, Heinonen, Pulkkinen, Österberg, 2007) . Kuvataiteilijoita koskeva Elisa Akolan tiivistelmä löytyy Suomen Taiteilijaseuran uudistuneilta sivuilta. Muutosta parempaa ole tapahtunut. Taiteen myyntitulo on joka kolmannella kuvataiteilijalla vain alle 1000 euroa vuodessa ja seuraavallakin kolmanneksella se jää alle 5000 euron. Ja hieman enemmän kuin 4/5 osan myynti jää alle 10 000 euron. (Ja nämä luvut ovat tietysti bruttoa, josta otetaan vielä kulut pois, mikä tarkoittaa sitä että valtaosa taiteilijoista saa vähemmän tuloja kuin ovat taiteen tekemisen kulut. Jo pelkkä, vaatimattoman, työhuoneen vuokra saattaa...

Taideyleisö kuulemma odottaa taiteilijalta tunnistettavaa kädenjälkeä. "Taiteilijalle on eduksi jos hänellä on selkeästi erottuva oma tyyli." Tämän kaltaisilla "neuvoilla" galleristi saattaa opastaa uransa alussa olevaa taiteilijaa. "Kun oma tyyli on löytynyt siinä kannattaa pysyä, sillä uran rakentaminen vie aikaa ja taideyleisön kannalta on hyvä jos taiteilijan työt erottuvat joukosta aina vuodesta toiseen. Näin rakennetaan uraa." Kaupallisuuden kannalta ehkä näin onkin, mutta miten voi luovuus, jos taiteilija vääntää saamaa latoa tai ankkaa vuodesta toiseen taideyleisön tarpeisiin? Luova työskentely tarvitsee virikkeitä, uusiutumista, sillä ilman nahanluontia taiteen teko jämähtää paikoilleen ja homma alkaa muistuttaa käsityöverstaan tuotantolinjaa. Tässä tulee näkyviin myös ns. vapaan taiteen ja kaupallisen taiteen ero. Annanko luovuuden viedä, syntyy mitä syntyy, vaikka sellaistakin mitä yleisö ei hyväksy. Vai rakennanko uraani tekemällä samaa tunn...

Tämä leike 50-luvun lehdestä liittyy hieman tuohon äskeiseen tekstiini. Kyseessä on ABC-piirrustuskoulun mainos, joka toimi etenkin sodan jälkeen melko menestyksekkäästi. Ehkäpä kaikkien aikojen tasokkain kirjekurssi pohjainen 2-vuotinen piirtämiseen/taiteeseen liittyvä opetuskokonaisuus mitä suomessa on koskaan ollut. Tuulahdus ajalta jolloin vielä teititeltiin ja jolloin piirtämistaito nähtiin mahdollisuutena päästä ansiolle. ABC-piirrustuskouln opettajina toimivat mm. vuosina 1937-41 Aarre Heinonen (1906-2003) ja vuosina 1953-65 Helmi Kuusi (1913-2000) sekä johtavana opettajana toimi vuosina 1946-66 Unto Pusa (1913-1973). Eli varsin nimekkäitä opettajia. Toiminta hiipui 70-luvun taitteeseen. "Ansaitkaa lahjoillanne - oppikaa piirtämään" ja "ABC-koulu voi merkitä Teille huomattavaa lisä-ansiota, ehkä uutta, tuottoisaa ammattiakin."

Olen käynyt viimeaikoina piirtämässä croquista, voisi kai sanoa että pitkästä aikaa, sillä viimeksi olen ollut aktiivisempi asian suhteen joskus reilut kymmenen vuotta sitten. Croquis tarkoittaa nopeaa piirtämistä, jossa malli vaihtaa uuteen asentoon muutaman minuutin välein ja piirtäjät yrittävät pysyä perässä. Siis eräänlainen ihmisvartalon hahmotus harjoitus, "taiteilijan lenkkeilyä", kuten asiaa joskus luonnehditaan. Croquis-illassa on monenlaisia osaanottajia, on ammattitaiteilijoita, on ihmisiä jotka tarvitsevat piirustustaitoa työssään, on piirtämiseen koukkuun jääneitä harrastajia ja nuoria hakemassa tuntumaa Taikin pääsykokeisiin jne. Kun malli on tauolla, niin silloin tietysti keskustellaan tuttujen kanssa. Ja lamasta puhutaan nyt myös taiteiljoiden parissa. Yleinen huolestuminen on vallalla, mutta mitään aivan järkyttävää lamatarinaa en ole vielä kuullut. Rahat ovat säännöllisesti muutenkin loppu ja sillä jolla on "apuraha päällä" ovat asiat suht ok. a...

Tässä muutamia poimintoja Helsingissä esitetyistä elokuvista 72 vuoden takaa, ajalta juuri ennen sotaa. "Jos joku mielii unohtaa itsensä ja sensijaan tuntea sankarillista elämäniloa, hän astukoon maximiin."

Tässä vielä elokuvamainos vuodelta 1908, ajalta jolloin näytäntö koostui useista lyhyemmistä elokuvista ja musiikki soitettiin tietysti paikanpäällä: "Noin 15-miehinen sinfonia-orkesteri ja 15-miehinen balalaika-orkesteri esittää soittoa". Harvinainen sana "biopila kuva" ei ole jäänyt elämään nykyaikaan asti. "Humoreski, Frederik Buch pääosassa. Että kuva on todella hupaisa, sitä tuskin tarvinnee mainita kun tietää, että verraton Buch esittää siinä pääosaa."

Mainos ajalta jolloin elokuvatkin olivat taideteoksia. "Hurmio - huomiota herättävä Tsekkiläinen taideteos" ja "Jokaisen elokuvanvihaajan on nähtävä tämä, jotta hän tulisi käännyttetyksi".

Hiitokauden kunniaksi tässä vielä lehtiarkistostani hiihtopuku vuosimallia 1951. Ei muuta kun ompelukoneet surisemaan ja ladulle sivakoimaan.

Olen käynyt hiihtämässä viimeaikoina joka päivä. Kelejä on niin sanotusti pidellyt. Hiihtäjiä on ollut liikkeellä muitakin, viikonloppuina jopa pieneksi ruuhkaksi asti. Äsken oli tilanne, jossa pyysin latua edellä hiihtävältä, jolloin sain vastaukseksi että "sivusta ohi vaan", mutta kun sivusta ei oikein päässyt kun sivuilla oli pelkkää upottavaa umpihankea. Joten siinä sitten matelin kiukkuisen naishenkilön perässä kilometrin kunnes ohituspaikka ilmaantui. Tapaus nosti mieleeni ns. latuetiketin, josta en muista koskaan puhutun, ei sen paremmin televisiossa kuin radiossakaan, tai sitten olen aina onnistunut aina missaamaan nämä infot. En löytänyt latuetikettiä Suomen Ladun sivuilta ja Suomen Hiihtoliitonkin sivuilla hiihtäjän liikennesäännöt ovat aika ylimalkaiset. Ohitettavaa ohjeistetaan mm. seuraavasti: "Jos latu-ura on kapea, ohittaminen onnistuu vain jos siirryt hetkeksi ladun sivuun. Jos hiihdät luistellen, niin siirry hetkeksi perinteiseen tyyliin, jolloin ohitta...

Keskusteluissa ja mediassa vilahtaa usein sana totuus. Mikä on totuus siitä ja siitä, mikä on totuus kouluampujasta, avoin totuus julkkisparin suhteesta, totuus talouskriisistä, eläkeiän nostamisesta jne. Totuudesta on tullut jokin kummallinen pakkomielle, jota yritetään kaivaa vähän joka asiasta. Taiteessakin puhutaan toisinaan totuudesta. Joku väittää jopa taiteen olevan itsensä totuus. Totuus tai sen etsintä ehkä kuulostavat hienolta mutta kyseessä ovat kuitenkin taiteilijan omat näkökulmat, mielipiteet ja tulkinnnat. Ja tästä on kyse myös kaikissa ns. totuuksissa. Ei ole olemassa mitään absoluuttista totuutta inhimillisiin asioihin, vaan on vain kirjava joukko mielipiteitä. Vaikka kyseessä olisi jokin yksinkertainen asia kuten, kivi, joka voidaan punnita, jauhaa atomeiksi ja analysoida aineosat puhki, niin silti kun minä katson kiveä, niin minulle se merkitsee jotain erilaista kuin sinulle. Jollekin kivi herättää lämpöisiä koristeellisia ajatuksia, kivi kun on niin mukava rakennus...

Käytän kollaaseissa materiaalina jonkin verran vanhoja lehtiä ja aina välillä niistä löytyy jotain sellaista mikä nostaa suun pielet hymyyn, kuten on laita tässä seksuaalisuuteen liittyvässä mainoksessa 60-luvun alusta. Paljon on aika muuttuunut vajaassa viidessä kymmenessä vuodessa. Vai onko? Kyse on tiedemiesten hyväksi havaitsemasta Ambra Amurosa tuoksukiihottimesta, joka "auttaa, synnyttäen lämpöä ja harmoniaa rakkauselämään ja on mitä suositeltavinta avio-onnenkin täydentämiseen." Mainos vakuuttaa että ranskalaisen professori "Le Magnen mukaan 84% naisista on herkkiä Ambra Amurosan tuoksuaineiden vaikutukselle", mutta toisaalta vakuutellaan että tuoksu on kuitenkin "sivullisten tunnistamaton". Eli kyseessä on partavesi joka saa naisen villiksi, muittei häiritse teerenpelin ulkopuolisia. "Kokeilkaa ja todetkaa ihmeellinen teho - kuin magiaa!"

voi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tässä hieno mahdollisuus harjoittaa ruumiinkulttuuria ja ravita kulttuurin nälkäistä sielua samalla reissulla. Luistelua jäällä ja Ateneumin lattioilla, jossa parhaillaan laaja Kaleva-näyttely. Ulkoilkaa hyvät ihmiset ja nauttikaa talvesta niin kauan kuin kelejä vielä riittää!

Edelliseen tekstiini liittyen, on olemassa tuttu sanonta "omat koirat purivat". Lause on peräisin samannimisestä kirjasta, jossa Ilmari Kianto muistelee talvisodan aikana tapahtunutta vangitsemistaan, kuulustelujaan ja tuomiotaan, joka päättyi armahdukseen Kyösti Kallion toimesta. Hän oli jättänyt sikarilaatikon kanteen venäjänkielisen viestin, jossa toivoi etteivät etenevät neuvostojoukot tuhoaisi hänen kotiaan: "Venäläiset toverit! Kunnioittakaa sivumenolla köyhän kirjailijan kotia." Ja antaa vinkin paremmasta tuhoamiskohteesta, nimittäin naapurin talosta: "Tuossa on saari autiona ynnä huvila itäänpäin muine rakennuksineen." Lause on jäänyt elämään sananpartena tarkoittaen kaikkea sellaista jossa siteeraaja joutuu "omiensa" taholta ajojahdin kohteeksi. Reaalielämässä tapahtuu kuitenkin useammin niin että "naapurin koirat purevat", kuten minulle kävi tässä joku päivä sitten ollessani hiihtolenkillä Lippajäven jäällä. Lenkillä oli mukan...

Meri haastoi minut kertomaan satunnaisesti itsestäni kuusi asiaa. Ja tämän meemihutun henki on se että haasteeseen tarttunut haastaa taas jonkun muun kertomaan itsestään kuusi sattumanvaraista asiaa. Joten haastan vastaavasti Maijan ja Taidemielipuolen . Tässä satunnaisia asioita elämästäni. 1. Kuten kuvasta näkyy niin naapurin koira lähettää kauttani alistetun koiravähemmistön terveiset kaikkille valtaapitävän lajin pullea pohkeisille. 2. Tämän lisäksi oikea jalkani on saanut vastaanottaa kärsimystä monta kertaa enemmän kuin vasen kanssakulkijansa. Sen nilkka on murtunut kahdesti, mennyt sijoiltaan 6-7 kertaa, on pohjeluun murtumaa ja pari polvileikkausta, suonta on poistettu ja pikku varvas on murtunut niin monta kertaa etten pysty sitä enää liikuttamaan. 3. Valtaosa oikean jalan kohtaamasta epäonnesta johtuu nuoruuteni innokkaasta judon vääntämisestä. Aktiivisempi kilpajudoilu laantui alle parikymppisenä selkänikaman murtumaan. 4. Enemmän tai vähemmän satunnaisesti olen käynyt t...

Kävin aamutuimaan Viherlaakson terveysasemalla laktoosirasituskokeessa vatsavaivojen takia. Heti alkajaisiksi tökättiin neulalla ja nolla-verinäytteen perään piti hörppäistä 2,5 dl laktoosiliuosta. Maistui hieman makealle, kirkasta nestettä. Sitten odottelua terveysaseman käytävällä tasan kaksikymmentä minuuttia. Hoitaja ohjeisti, "Jos tulee hätä , niin käyttäkää sitten miesten vessaa." Sanoin tähän, "Jos tulee tarve , niin käytän kyllä miesten vessaa, mutta jos tulee hätä niin silloin mikä vessa tahansa kelpaa tai vaikka pusikko." Käytävillä oli muitakin odottajia, lääkäriin tai laboratorioon, ehkä siinä kaksi, kolmekymmentä henkeä. Pienimuotoinen tungos ja istumapaikkoja liian vähän. Taustalla soi Radio Suomi ja lehtikoreissa viimevuotisia lehtiä. Ihmettelin rauhallista tunnelmaa, lähes haudan hiljaisuutta ja sitä ettei henkilökuntaa juurikaan näkynyt. Vain kerran joku hoitaja laahusti huoneesta käytävän poikki toiseen. Missä on se paljon puhuttu terveysalan stre...

Stendhalin oireyhtymä tarkoittaa lyhytaikaista taidenautinnnon aiheuttamaa ylikuumenemistilaa, jossa teoksen kokija ikäänkuin musertuu hetkellisesti teoksen ihanuuden tai ylivertaisuuden alla. Syndrooma on saanut nimensä ranskalaisen kirjailijan Henri Beyle Stendhalin mukaan, joka kirjoitti päiväkirjaansa 1800-luvun alussa kokemuksistaan Santa Crocen basilikassa mm. seuraavaa: "Kaikki näkemäni puhui niin elävästi suoraan sielulleni. Sydämeni hakkasi ja tuntui kuin elämä olisi virrannut minusta ulos. Pelkäsin kävellessäni, että putoan tyhjyyteen.” Tämä ylenpalttisen kauneuden aiheuttama tilapäinen sekoaminen tunnetaan Keski- ja Etelä-Euroopassa, jossa se iskee toisinaan turisteihin. Mutta aina ei tarvitse matkustaa ulkomaille hyvää teosta kokemaan, sillä sellaisia löytyy lähempääkin. Esimerkiksi Ateneumin Kalevala näyttelyssä on esillä todella hieno Stiina Saariston lyijykynällä alumiinilla pohjustetulle paperille toteutettu iso 4,5 m leveä teos. Suosittelen. Teos aiheuttaa väri...